”Maaseudulla ei ole varaa nukkua näissä vaaleissa”
Maaseudun vaikuttajat kannustavat ihmisiä äänestämään aktiivisesti sunnuntain eduskuntavaaleissa.
”On huolestuttavaa, että monissa vaaleissa varsinkin Itä-Suomessa on jääty kotiin. Näissä vaaleissa maaseudulla ei ole varaa nukkua”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila painottaa.
Marttaliiton puheenjohtajan Lea Sairasen mukaan Suomi tarvitsee nyt päättäjiä, jotka saavat tuloksia aikaan.
”Tärkeintä on saada ratkaisuja aikaiseksi ja myös toimeenpanoon. Enää ei pidä vain meinata, vaan on myös oikeasti kyettävä tekemään päätöksiä ja tekoja.”
MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi Lunttila näkee, että vaaleissa valitaan keskittävän ja hajauttavan politiikan välillä.
”Osa puolueista näkee maaseudun niin, että suojelua pitää lisätä ja luonnonvarojen käyttöä rajoittaa.”
Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme vetoaa sunnuntaina valittaviin kansanedustajiin, että he pitävät huolta koko elintarvikeketjun kilpailukyvystä.
”Ruuan verotus on nykyisellään jo korkea läpi ketjun.”
Sivu 5
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
