Sinulta saatetaan pian udella ulkoilutottumuksistasi – Luke haluaa saada selville muun muassa sen, kuinka moni suomalainen marjastaa tai ui luonnonvesissä
Tutkimuksessa tietoa kerätään lähes 90 eri ulkoiluharrastuksen yleisyydestä ja harrastuskerroista.
Tutkimuksen avulla saadaan tietoa ulkoiluharrastamisen lisäksi monista ulkoilua koskevista ajankohtaisista kysymyksistä. Kuva: Sanne KatainenLuonnonvarakeskus (Luke) kerää uutta tietoa suomalaisten luonnossa liikkumisesta ja ulkoilun harrastamisesta laajalla väestökyselyllä. Sen avulla saadaan selville esimerkiksi se, kuinka moni suomalaisista marjastaa, tarkkailee luontoa, ui luonnonvesissä tai harrastaa frisbeegolfia.
Tutkimuksessa tietoa kerätään lähes 90 eri ulkoiluharrastuksen yleisyydestä ja harrastuskerroista. Sen avulla saadaan tietoa ulkoiluharrastamisen lisäksi monista ulkoilua koskevista ajankohtaisista kysymyksistä.
"Tietoja voidaan hyödyntää laajasti virkistysalueiden ja ulkoilupalveluiden suunnittelussa sekä metsien monikäytön edistämisessä. Ulkoilupalveluita kehittämällä tuetaan kansalaisten hyvinvointia ja mahdollisuuksia virkistykseen", tiedonkeruusta vastaava Luken tutkija Marjo Neuvonen kertoo tiedotteessa.
Tutkimuksen tiedonkeruun Luonnonvarakeskus hoitaa yhdessä Tilastokeskuksen kanssa. Ulkoilututkimus käynnistyy vielä tämän kuun aikana, ja kysely lähetään satunnaisesti valituille suomalaisille eri puolille Suomea. Kyselyn saa kahden vuoden aikana yli 20 000 suomalaista.
Suomalaisten ulkoilusta ja kotimaan luontomatkailun kysynnästä kerätään tietoa kymmenen vuoden välein. Aiemmin luonnonvirkistyskäyttöä on tutkittu vuosina 1998-2000 ja 2009-2010.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
