Kreikka haki jatkoa lainaohjelmalleen
Euromaiden yhtenäisyyttä testataan tänään Brysselissä, kun Kreikan lainaohjelman kohtaloon pitäisi löytää ratkaisu. Valtiovarainministeri Antti Rinteen mukaan pientä toivoa sovusta on.BRYSSEL (MT)
Kreikka taipui hakemaan puolen vuoden jatkoaikaa lainaohjelmalleen torstaina. Se ei kuitenkaan saanut kaikilta tukea, sillä ainakin Saksan tyrmäsi ehdotuksen.
Vaikka Kreikka haki jatkoa ja suostuisi velkojien troikan valvontaan, se esitti ohjelman ehtoihin muutoksia.
Kreikka haluaa lievennyksiä talouskuriin vastineeksi ohjelman jatkamisesta.
Ohjelman pidentäminen olisi helpoin tapa ostaa jatkoaikaa pidempiaikaisen ratkaisun etsimiselle. Ohjelma päättyy helmikuun lopussa, ellei jatkosta saada sovittua.
Tähän saakka asetelma on ollut Kreikka vastaan muut maat. Nyt Kreikka on saanut varovaista tukea Euroopan komissiolta ja Ranskalta, European Voice-lehti kirjoittaa.
Euromaiden valtiovarainministerit kokoontuvat pohtimaan ratkaisua tänään illalla Brysseliin. Kokouksen piti alkaa 17.30, mutta sitä on lykätty tunnilla.
Valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) mielestä pientä toivoa sovusta on.
"Toivon, että tänään löytyisi ratkaisu, jolla päästään tasapainoiseen talouskehitykseen Kreikassa ja tilanteeseen, jossa myös tavallisten kreikkalaisten arki alkaa helpottaa", Rinne sanoi Helsingin Sanomille.
Saksan ja Kreikan valtiovarainministerit ovat keskustelleet Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja euroryhmän johtajien kanssa ennen illansuussa alkavaa euroryhmän kokousta.
Euromaiden valtiovarainministerit kokoontuivat viikko sitten keskiviikkona ja tämän viikon maanantaina. Molemmat neuvottelut päättyivät tuloksettomina.
Euroopan keskuspankki EKP valmistautuu Kreikan lähtöön euroalueesta, kertoo saksalaislehti Spiegel.
EKP kieltäytyy kommentoimasta uutista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
