Kouvola suurin puunmyyjä
Kouvolassa myytiin viime vuonna puuta enemmän kuin missään muussa Suomen kunnassa, ja Kouvolassa on myös eniten maatiloja.
Kouvolan kaupungin kuntapäättäjille kerrattiin nämä tiedot maa- ja metsätaloustuottajien järjestämässä tilaisuudessa maanantaina.
Samalla kaupunginvaltuutetut saivat MTK:n kuntapäättäjäoppaan.
Tilaisuus oli osa MTK:n yhdistysten vuotta. Kouvolassa viestiä veivät MTK-yhdistykset Anjalankoski, Elimäki, Jaala-Kuusankoski ja Valkeala sekä Kymenlaakson metsänhoitoyhdistys.
Puun ostoja tilastoi Metsäteollisuus ry. Se ei halua julkistaa kuntakohtaisia tietoja, joten Maaseudun Tulevaisuus ei voi laatia puunmyynnistä kuntien kärkikymmenikköä.
Lista olisi todennäköisesti painottunut Itä- ja Keski-Suomen suuriin kuntiin sen mukaan, kuinka hakkuut ja myrskytuhot ajoittuvat.
HEIKKI VUORELA
Eniten maatiloja, 1 129, oli viime vuonna Kouvolassa, joka 2009
muodostettiin kuudesta kunnasta.
Se ohitti Salon, joka oli kärjessä
vuoden 2010 maatilarekisterissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
