Kaarinassa kaivetaan vanhaa kirkonpaikkaa
Kaarinan Ravattulassa kaivetaan jo toisena kesänä esille Suomen vanhinta kirkonpaikkaa, Ristimäkeä.
Ristimäki oli asuttu jo kivikaudella, jolloin se oli pieni hylkeenpyytäjien käyttämä saari keskellä Itämerta. Ristiretkien aikaan 1050–1200-luvuilla Ristimäkeen perustettiin ruumiskalmisto, kirkkomaaksi se muuttui varhaiskeskiajalla 1150.
”Kirkko on ollut radiohiiliajoituksen mukaan käytössä 1180–1220 tai peräti vuoteen 1230”, sanoo kaivausjohtaja Juha Ruohonen.
Kaivaukset jatkuvat syyskuun loppuun.
Kaivauksissa selvitetään, mitä löytyy kirkkoa ympäröivältä maakaistaleelta noin metrin leveydeltä, onko kirkon alla ollut hautoja, ja löytyykö kellotapuli.
Joka keskiviikko kello 12, 13 ja 14 paikalla on opas kertomassa kaivauksista.
MT
www.ravattula.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
