KRP sai valmiiksi tutkinnan Huoltovarmuuskeskuksen työntekijöiden roolista epäonnistuneissa maskikaupoissa –kolmea epäillään luottamusaseman väärinkäytöstä
Tutkinnassa on selvitetty HVK:n työntekijöiden roolia kaupoissa ja sitä, onko hankinnoissa toimittu vastoin ohjeita ja aiheutettu vahinkoa Huoltovarmuuskeskukselle.
Tutkinnassa on selvitetty HVK:n työntekijöiden roolia kaupoissa ja sitä, onko hankinnoissa toimittu vastoin ohjeita ja aiheutettu vahinkoa Huoltovarmuuskeskukselle. LEHTIKUVA / Heikki SaukkomaaKeskusrikospoliisi (KRP) on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka koskee Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) sisäistä toimintaa viime kevään epäonnistuneissa hengityssuojainhankinnoissa. Tutkinnassa on selvitetty HVK:n työntekijöiden roolia kaupoissa ja sitä, onko hankinnoissa toimittu vastoin ohjeita ja aiheutettu vahinkoa Huoltovarmuuskeskukselle.
Kolmea epäillään luottamusaseman väärinkäytöstä. Asia siirtyy nyt syyteharkintaan.
Tutkinta varsinaisesta kaupasta on vielä kesken. Siinä on epäiltynä törkeästä petoksesta kaksi ihmistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
