Kuluttajahinnat nousivat syyskuussa 0,4 prosenttia vuoden takaisesta
Kuluttajahinnat nousivat syyskuussa samaa tahtia kuin elokuussa, kertoo Tilastokeskus.
Inflaation pysymiseen positiivisena vaikuttivat muun muassa sairaalamaksun ja hammaslääkärinpalkkion kallistuminen vuoden takaiseen verrattuna. LEHTIKUVA / Kimmo MäntyläInflaation pysymiseen positiivisena vaikuttivat ajoneuvoveron, sairaalamaksun, hammaslääkärinpalkkion ja vuokrien kuluttajahintojen kallistuminen vuoden takaiseen verrattuna. Eniten olivat laskeneet polttonesteiden ja korkojen kuluttajahinnat.
Elokuusta syyskuuhun kuluttajahinnat nousivat 0,2 prosenttia.
Suomen kansantalouden tuotanto laski elokuussa. Tilastokeskuksen tiedoista käy ilmi, että työpäiväkorjattu tuotanto oli elokuussa 0,1 prosenttia alemmalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Alkutuotanto pysyi vuoden takaisella tasolla, jalostus nousi neljä prosenttia, mutta palvelut laskivat prosentin edellisvuodesta.
Heinäkuuhun verrattuna kausitasoitettu tuotanto laski 1,2 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
