Tuettiinkopaperitehtaita?
lehtikatsaus
Miksi yksi teollisuuden ala olisi toista arvokkaampi, kysyy Erja Yläjärvi Etelä-Saimaan pääkirjoituksessa. Ei paperitehtaita ole tuettu, vaikka niiden sulkeminen on vienyt tuhansia työpaikkoja.
”Voi perustellusti kysyä, miksi
hallituksen pitäisi kaikin keinoin säilyttää juuri telakkateollisuuden työpaikat, mutta paperiteollisuuden ei. Yhden teollisuudenalan työpaikat eivät ole muiden alojen työpaikkoja arvokkaampia.
On silti ilman muuta vakavaa, jos Suomen telakkatyöläisiä nyt uhkaa työttömyys. On myös väärin, mikäli Ranska avitti
risteilijäkaupan itselleen EU-sääntöjen vastaisilla tuilla. Jos epäilyjä on, Suomen kannattaa selvityttää asia Brysselissä.”
Porotaloudella on takanaan vaikea vuosi – ja edessään todennäköisesti vieläkin vaikeampi, kirjoittaa Lapin Kansa. Syy on ennätysmäisissä petovahingoissa.
”Moni on menettänyt koko vasatuottonsa useampana vuotena peräkkäin. Heidän osaltaan
porotalous on muuttunut petotaloudeksi, missä poroja kasvatetaan valtion omistaman petotokan ruuaksi – veronmaksajien piikkiin.
Porokanta ja alan kannattavuus ovat romahtaneet pahimmilla petoalueilla kestämättömälle tasolle. Eikä kyse ole vain taloudellisista vahingoista.”
”Päättäjillä on edessään
valinnan paikka. Vaihtoehtoja on kolme: petokantaa on pienennettävä reilusti tai petokorvausten määrää on nostettava radikaalisti.
Kolmas vaihtoehto on pohjoisen maaseudun syrjäisimpien kolkkien elinvoimaisimman elinkeinon alasajo, jota tuskin yksikään päättäjä on valmis
liittämään omaan meriittilistaansa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
