MTK vaatii hallitusta auttamaan maatilat ahdingon yli
Maatiloilla on yhä kannattavuuskriisi, tuottajajärjestö muistuttaa.Älkää lyökö maaseutua, maa- ja metsätaloustuottajien järjestö MTK vetoaa kirjeessä, jonka se on lähettänyt hallitukselle kehysriihtä varten.
Kehysriihi linjaa ensi vuoden budjetin valmistelua. Hallitus kokoontuu kehysriiheen 10.–11. huhtikuuta.
MTK muistuttaa, että Suomen maatalous on ahdingossa, joka on vuosi vuodelta vain pahentunut. Vaikka Suomen talous on saatu hyvään kasvuun, viljelijät ovat jääneet siitä paitsi. Syynä ovat maailman markkinat ja politiikka.
Luonnonvarakeskuksen mukaan maatalouden kannattavuus oli toissa vuonna historiallisen huono. Katovuoden 2017 luvut tulevat olemaan vielä ankeammat, MTK ennakoi.
Tähän tilanteeseen eivät sovi hallitusohjelmassa kaavaillut leikkaukset maatalouden tukiin, MTK toteaa. Järjestö vetoaa hallitukseen, jotta se auttaisi maaseutua selviytymään pahimman yli.
Hallitusohjelman mukaan maataloustuista aiotaan säästää 2018–2020 yhteensä noin 120 miljoonaa. Samaan aikaan ympäristökorvausten rahoitukseen on jäämässä vähintään 90 miljoonan vaje, vaikka siihen kohdennetaan varoja muualta maaseutuohjelmasta.
Leikkaukset kohdistuisivat nimenomaan aktiiviviljelyyn. Se olisi juuri päinvastoin kuin hallitusohjelman mukaan pitäisi. Ympäristökorvausten vajeesta kärsisi myös vesiensuojelu, MTK huomauttaa.
Jos hallitus ei tee asialle mitään, pinta-alan perusteella maksettavia viljelijätukia leikataan ensi vuonna neljä ja seuraavana vuonna 12 prosenttia.
”Sitä MTK ei voi millään muotoa pitää hyväksyttävänä”, kirjeessä sanotaan.
MTK perää hallitukselta toimia lisäksi lomituksen turvaamiseksi, luopumisjärjestelmän jatkamiseksi, ruuan viennin edistämiseksi ja afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) ei halua kommentoida MTK:n esittämiä laskelmia nyt, kun kehyskeskustelut ovat hallituksessa kesken.
”Viime hallituskauden peruja meillä on vajetta. Budjettitilanne on tiedossa ja se aiheuttaa huolta”, Leppä toteaa.
”Hallitusohjelmassa on kirjaus, että maatalouden kannattavuutta parannetaan. En ole tähän mennessä tulleeseen kehitykseen tyytyväinen.”
Metsätalouden edistäminen ja rahoitus on tärkeää niin hallituksen energia- ja ilmastostrategian kuin biotalouden investointien tarvitseman puun takia, MTK muistuttaa.
Edistämiskohteiksi MTK nimeää muun muassa puurakentamisen ja metsätilojen sukupolvenvaihdokset.
Puuntuotannon tehostamiseksi pitää huolehtia kemera-rahoituksesta.
Samalla MTK kiirehtii linjauksia kemeran tilalle 2021 tarvittavista uusista kannustimista.
Metsien suojelusopimusten Metso-rahoituksen MTK haluaa nostaa takaisin vuoden 2015 tasolle.
Koko maaseutua koskevista asioista MTK nostaa kirjeessä esiin liikenneväylien korjausvelan ja tietoliikenteen laajakaistojen rakentamisen.
Kehitysyhteistyötoiminnassa MTK esittää lisää resursseja järjestöille ja niiden kansainväliselle yhteistyölle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

