SDP:n toinen varapuheenjohtaja Feldt-Ranta jää sairauslomalle eduskunnasta – ei asetu ehdolle eduskuntavaaleissa
Maarit Feldt-Rannan oli määrä sijaistaa osaltaan SDP:n puheenjohtajaa Antti Rinnettä, jonka sairausloman pitkittymisestä kerrottiin aiemmin tällä viikolla.SDP:n toinen varapuheenjohtaja Maarit Feldt-Ranta jää sairauslomalle eduskunnasta eikä asetu enää ehdolle eduskuntavaaleissa. Kansanedustaja Feldt-Ranta, 50, kertoo sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuillaan, että hänen mahasyöpänsä on uusiutunut.
Hänen oli määrä sijaistaa osaltaan SDP:n puheenjohtajaa Antti Rinnettä, jonka sairausloman pitkittymisestä kerrottiin aiemmin tällä viikolla. Rinne joutui alun perin sairaalaan Espanjassa keuhkokuumeen vuoksi, mutta kertoi tiistaina että hänelle tehtiin Suomeen palaamisen jälkeen myös sepelvaltimon pallolaajennus.
Rinteen sairausloma jatkuu näillä näkymin helmikuun loppuun saakka, ja ensisijaisesti häntä sijaistaa varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin.
Feldt-Rannalta leikattiin vatsasyöpä elokuussa 2009. Hän palasi tervehdyttyään eduskuntaan seuraavan vuoden maaliskuussa, mutta syöpä uusiutui vuonna 2013, jolloin Feldt-Ranta oli myös pitkällä sairauslomalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

