EK: Yrityksissä tarjolla kesätöitä 110 000 nuorelle
SAK ja EK kampanjoivat jälleen yhdessä nuorten kesätyöpaikkojen puolesta.
Kesätyökampanjassa ovat muun muassa kaikki päivittäistavarakaupan isot ketjut: Kesko, S-ryhmä, Lidl ja Suomen lähikauppa. Kuva: Jaana KankaanpääTyömarkkinajärjestöjen vuotuinen kesätyökampanja peruskoululaisille, kymppiluokkalaisille ja lukiolaisille käynnistyy jälleen. Koululaisille on tarjolla kymmenen päivän tai kahden viikon mittaisia pestejä kampanjaan osallistuvissa yrityksissä.
EK:n tavoitteena on, että tulevana kesänä sen jäsenyrityksistä kesätyöpaikan saisi 110 000 nuorta.
Tutustu työelämään ja tienaa -kesätyöharjoitteluohjelman tavoitteena on tarjota nuorille mahdollisuus tutustua kesätöihin ja sitä kautta oikeaan työelämään.
"Onnistunut kesätyökokemus jättää jälkensä ja ohjaa positiivisella tavalla nuorten koulutus- ja uravalintoja, toteaa SAK:n työllisyysasioiden päällikkö Pirjo Väänänen.
Vastavuoroisesti yritykset saavat kontaktia tuleviin osaajiin.
"Kun työpaikoilla niin työnantajat kuin työntekijät antavat nuorille positiivisia kokemuksia työelämästä, voidaan olla myös vaikuttamassa oman alan työvoiman saatavuuteen jatkossa."
Kampanjan tarkoituksena on myös turvata koululaisille töitä reiluilla pelisäännöillä. Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat yhteistyössä laatineet suositukset harjoittelua koskevista pelisäännöistä.
"Viime vuosina EK:n jäsenyrityksissä on työskennellyt Tutustu työelämään ja tienaa -ohjelman kautta noin parisenkymmentätuhatta nuorta. Tämä on yksi arvokas tapa työllistää niitä nuoria, joille ikänsä puolesta voi olla muuten haastavaa löytää kesätöitä", sanoo EK:n asiantuntija Minna Etu-Seppälä.
EK:n jäsenyrityksistä 12 prosenttia arvioi lisäävänsä kesätyöpaikkojen määrää edellisestä kesästä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
