vierasyliö Presidentti Nixonin ympäristö- ja energiapolitiikasta opittavaa

Watergate-skandaali johti presidentti Nixonin eroon virastaan elokuussa 1974. Tapahtumasta on kulunut 40 vuotta ja tänään historian tutkijat pitävät häntä yhtenä viime vuosisadan merkittävimmistä valtiomiehistä. Eikä syyttä.

Vuonna 1947 Nixon oli kongressissa ratkaiseva Herterin komitean jäsen, kun Länsi-Euroopan Marshall-avusta päätettiin.

Eisenhowerin varapresidenttinä 1953–61 Nixon toi Kiinan YK:n turvallisuusneuvoston pysyväksi jäseneksi.

Presidenttikaudellaan (1969–1974) Nixon loi suhteet Kiinaan, mikä johti Kiinan nykyiseen puoluejohtoiseen kapitalismiin. Hän lopetti Vietnamin sodan ja aloitti siirtymisen ammattiarmeijaan, mikä mahdollisti Yhdysvaltain sotilaallisen ylivoiman.

Nykyinen finanssikapitalismi tuskin olisi mahdollista ilman Nixonin päätöstä irrottaa dollari kultakannasta 1972.

Nixonin aloittama liennytyspolitiikka luhisti lopulta Neuvostoliiton, sillä se toi amerikkalaisen viljan neuvostokansalaisille eikä hallinnon länsivastainen propaganda ollut enää uskottavaa.

Nixonin ympäristöpolitiikka on vähemmän tunnettua.

Vuoden 1968 presidentinvaaleissa Nixonin tärkein sisäpoliittinen teema oli ympäristönsuojelu. Tällä ei ääniä kalasteltu, sillä mielipidetutkimuksen mukaan vain yksi prosentti amerikkalaisista piti silloin

ympäristöasioita tärkeinä.

Presidenttinä Nixon vahvisti kuusi huomattavaa ympäristönsuojelulakia: laki kansallisesta ympäristöpolitiikasta (1969);

laki ilmanpuhtaudesta, jolla säädeltiin rikkidioksidin, typpidioksidin, pienhiukkasten, hiilimonoksidin, otsonin ja lyijykaasujen tuotantoa teollisuudessa ja liikenteessä (1970); laki merinisäkkäiden suojelusta (1972); laki puhtaasta juomavedestä, jolla suojeltiin pohjavesialueita

sekä makean pintaveden varantoja (1974); laki uhanalaisten eläinten suojelusta (1973) ja

laki merten suojelusta, jolla kiellettiin suurten kaupunkien jätevesien ja valtamerialusten pilssivesien laskeminen mereen (1972).

Hän perusti vuonna 1970 Yhdysvaltain ympäristöhallinnon ja 642 uutta kansallispuistoa. Kansallispuistoihin ei pakkolunastettu yksityisten maita.

Lokakuussa 1973 Syyria ja Egypti hyökkäsivät yllättäen Israeliin. Jom Kippurin sodan ensimmäisen päivän aikana Israel menetti neljäsosan sotilaskalustostaan.

Nixon ei tuhlannut aikaa

järjestäessään korvaavaa sotakalustoa Israelille, vaan 72

tuntia hyökkäyksen alkamisesta Israelilla oli hävittäjiä ja panssarintorjuntakalustoa

alkuperäistäkin enemmän.

Ilman Nixonin nopeaa toimintaa Israelin valtio olisi tuhoutunut. Nixon päätteli, että jos hän pelastaa Israelin, niin vastatoimena OPEC rajoittaa öljyn tuotantoa. Tämä oli tilaisuus herättää amerikkalaiset ruususen unestaan energiansaannin suhteen.

Kun OPEC todella teki öljysaarron, Nixon julkisti marraskuussa 1973 mallikkaan toimenpideohjelman, jolla Yhdysvallat vapautuisi öljyntuonnista.

Ohjelmaan sisältyi suunnitelmat satojen uusien ydinvoimaloiden rakentamisesta, autojen moottoritienopeuksien laskemisesta, joukkoliikenteen kehittämisestä, öljyvoimaloiden korvaamisesta kivihiilellä, Alaskan öljyputkiverkoston rakentamisesta sekä maakaasun porausteknologian kehittämisestä.

70-luvulla suunnitelmista ehti toteutua vain Alaskan öljyputkiverkosto. Amerikkalainen öljyteollisuus ja Saudi-Arabian öljyministeri Sheikki Yamani vesittivät lobbauksellaan loput ohjelmasta.

Mutta suunnitelma maakaasuun panostamisesta johti lopulta viime vuosien liuskekaasuvallankumoukseen.

Nyt olisi Suomenkin aika herätä öljyriippuvuuden vähentämiseen pitkäjänteisesti, sillä ulkopoliittinen kriisi iskisi vakavimmin juuri energian huoltovarmuuteen. Taloutemme kaipaa Nixonin mallista energiapolitiikkaa kotimaisten luonnonvarojen hyödyntämiseksi – ympäristönsuojelusta tinkimättä.

Nixon yhdisti energiapolitiikassaan menestyksellisesti neljä asiaa: vapaan kilpailun, tiukan ympäristönsuojelun, kotimaisten luonnonvarojen käytön ja hyvän valtiontalouden. Vanhasen ja Kataisen hallitukset näyttäisivät epäonnistuneen kaikissa näissä.

Turve on energiapotentiaaliltaan merkittävin kotimainen energialähde. Nixon olisi säätänyt turpeen tuotannon vesistöpäästöihin ja pölypäästöihin

tiukat rajat, mutta turpeen

kilpailukykyä ei olisi verotettu henkihieveriin, vaan sen tuomat kotimaiset työpaikat olisi jo

moninkertaistettu.

Tuleviin maailmanpolitiikan kriiseihin olisimme Nixonin ajattelulla varautuneet siten, että olisimme investoineet

tutkimusvaroja kotimaisen

turpeen jalostamiseksi liikennepolttoaineiksi ja Fischer-Tropsch tekniikan koelaitos olisi jo toiminnassa.

Omavaraisuuden saavuttamiseksi Suomaista ja turvevaroista tarvitsisi ottaa käyttöön vain neljä prosenttia bensiinin ja dieselin tuotantoon. Lisäksi olisimme käynnistäneet liikenteen merkittävää sähköistämistä tukevat toimenpiteet.

Edellisen ympäristöministerin Ville Niinistön suhtautuminen turvetuotantoon puolestaan kertoo pähkinänkuoressa, mistä

Suomen surkea taloustilanne johtuu.

Vuonna 2012 Vapo sitoutui siihen, että vuonna 2016 heidän turvetuotantoalueillaan olisi pienemmät vesistöpäästöt, kuin kyseisillä soilla ennen turvetuotantoa. Tekniikka ja mittausmenetelmät tähän ovat olemassa, mutta ympäristöhallinnolle

tämä on liian hyvä uutinen.

Punavihreällä politiikalla suomaita aiotaan saattaa

mieluummin suojeluun vaikka pakkolunastuksella kuin niin, että vesistön tilaa parannettaisiin turvetuotannon avulla.

MATTI HUKARI

Kirjoittaja on elintarviketieteiden maisteri ja toimii kestävään

kehitykseen liittyvissä

asiantuntijatehtävissä.

Avaa artikkelin PDF