Taloustieteilijä Dlouhý ennustaa konkurssiaaltoa Eurooppaan alkuvuodelle – "Talouden käynnistäminen uudelleen on kivuliaampaa kuin EU:n aiemmissa kriiseissä"
Vladimír Dlouhý pyrkii OECD:n pääsihteeriksi. "Tiedän kilpailun olevan kova."
Tšekin entinen ministeri Vladimír Dlouhý ennustaa, että koronarokotteiden vaikutukset näkyvät taloudessa vasta useiden kuukausien päästä. Kuva: Tšekin ulkoasiainministeriö, Claudio Centonze / EUTšekin entinen elinkeinoministeri, taloustieteilijä Vladimír Dlouhý ennustaa, että koronaviruskriisi on selätetty ensi vuoden toisella puoliskolla.
Sitä ennen monen asian pitää kuitenkin onnistua: rokotukset täytyy saada laajamittaiseen levitykseen ja EU:n elvytyspaketin varat laittaa reippaasti liikkeelle.
Dlouhý haluaa nostaa keskustelun kärkeen sen, että Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n toiminnalla on keskeinen rooli koronaviruspandemian selättämisessä ja ripeässä talouskasvussa. Hän on ehdolla OECD:n pääsihteeriksi, joka valitaan ensi vuonna.
"Koska koronaviruspandemia on keskuudessamme vielä joitain kuukausia, OECD:n tehtävänä on tarjota tilanteeseen sopivaa taloudellista ohjeistusta. Järjestöllä on mahdollisuus minimoida koronaviruksen tuomat negatiiviset talousvaikutukset Euroopassa."
OECD:n arvioiden mukaan euroalueiden bruttokansantuote laskee kuluvana vuonna 7,5 prosenttia ja kasvaa ensi vuonna vain 3,6 prosenttia. Samaan aikaan velkarahan hinta on ennätyksellisen alhaalla.
Pitkän linjan taloustieteilijä Dlouhý painottaa, että EU-maiden täytyy jatkaa elvytystoimenpiteitään myös rokotteiden jakelun jälkeen ja niiden aikana.
"Ensin kriisitilanne täytyy stabiloida rokotteella ja hyvällä testauskapasiteetilla. Sen jälkeen Eurooppa tarvitsee uusia investointeja. OECD:n on laadittava ohjeistuksia, jotka lisäävät uutta teknologiaa, digitalisaatiota ja vihreitä investointeja. Seuraavan pääsihteerin rooli tässä on keskeinen."
Rokotteiden jakelussa saatetaan törmätä vielä moniin haasteisiin. "On hyvä ottaa huomioon, että mailla voi olla vaikeuksia toimivassa logistiikassa."
Pitkään EU:ta seurannut Dlouhý pitää koronaviruspandemiaa unionin historian vakavimpana kriisinä.
"Kriisi on tullut kokonaan EU:n ulkopuolelta, eikä siltä olisi voitu välttyä, vaikka EU olisi liittovaltio. Talouden käynnistäminen uudelleen on kivuliaampaa kuin EU:n aiemmissa kriiseissä."
EU:n reagointikyky saa Dlouhýlta kuitenkin hyvän arvosanan.
"EU olisi voinut koordinoida jäsenmaiden kanssa alussa paremmin, mutta moni kysymys on ollut alueellinen. EU oli ehkä ensimmäisten kuukausien aikana liian hidas, mutta lopulta se esitti vahvaa elvytyssuunnitelmaa."
EU-jäsenvaltioiden sopimassa 750 miljardin euron elvytysrahastossa tärkeintä on, että rahoitus päätyy oikeisiin koronaa elvyttäviin kohteisiin.
"Jäsenmaiden pitää rahoittaa elvytys 90 prosenttisesti kansallisesta budjetistaan. Tämä on rajoittava tekijä niille maille, joilla on ollut niukka budjetti jo ennen tätä vuotta."
Dlouhý uskoo, että EU-maat onnistuvat lyhentämään velkaansa vauhdikkaasti.
"Tulen maasta, jossa velkasuhde on yksi Euroopan unionin alhaisimmista. Velka kuitenkin nousee koronan myötä Tšekissä 30:stä 40 prosenttiin suhteessa bkt:hen. Ranskassa vastaava luku on 130 prosenttia. En kuitenkaan ole huolissani. Jäsenmaat saavat maksettua lainojaan pois, jos korot ja inflaatio pysyvät matalalla."
"Pieni joukko ekonomisteja kuitenkin ajattelee, että matalat korot ja inflaatio ovat vain optimistista ajattelua. Jos he ovat oikeassa, talouskasvumme on huomattavasti ennustettua hitaampaa."
Dlouhý painottaa, että yrityksillä pahin ei ole vielä takana – valitettavasti.
"Vaikein tilanne on arvioideni mukaan ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Tulemme näkemään yhä suurempia konkurssimääriä, koska likviditeetti on huvennut. Pankkien toimintakyvystä ja riittävistä käteisvarastoista tulee huolehtia."
Myös Tšekki on saanut koronasta oman kolauksensa. Dlouhý kertoo, että keväällä maalla meni hyvin, kun nopeasti nousseet tartuntaketjut saatiin pysäytettyä. Syksyllä tilanne kuitenkin kääntyi päälaelleen ja maasta tuli yksi koronaviruksen pesäkkeistä Euroopassa.
"Tšekki oli mallioppilas alussa, kun saimme uudet korontapaukset nopeasti alas. Syksyllä olimme liian leppoisia ja toinen aalto on koetellut meitä erityisen raskaasti. Kaupat ovat auki joulusesongin ajan, mutta sen jälkeen ne sulkeutuvat jälleen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
