Arkisto kertoo tarinaa fuusioista
”Alusten piirustukset on seulottu Raumalla. Tänne ovat päätyneet ne, joiden täytyy vielä löytyä”, Ari Sirén kertoo UPM:n keskusarkistossa Valkeakoskella. Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkistoVALKEAKOSKI (MT)
Rauma-Repolan valmistama alus päätyy telakalle. Telakka tarvitsee korjausta varten aluksen alkuperäiset piirustukset. Minne telakka ottaa silloin yhteyttä?
No, metsäyhtiö UPM:n keskusarkistoon Valkeakoskella.
Valkeakoskelle on kerätty 14 hyllykilometriä suomalaisen metsäteollisuuden historiaa. Ja kyllä, Rauma-Repolan valmistamat alukset ovat osa sitä.
UPM:n asiakirjahallinnon päällikkö Ari Sirén vetelee arkistolaatikoita auki veikeä ilme kasvoillaan.
”Tässä ovat ilmeisesti Neuvostoliittoon sotakorvauksena toimitetun aluksen piirustukset. Niin ainakin voisi päätellä kyrillisistä kirjaimista. Tästä taas löytyvät vuonna 1994 Finnyardsin telakalla tehdyn laivan piirustukset.”
Repola valmisti 1900-luvun lopulla paitsi aluksia myös paperia. Erinäisten sattumien kautta sekä käytössä olevien alusten piirustukset että paperintuotannon historia ovat päätyneet samaan arkistoon.
Harva yhtiö on fuusioitunut yhtä useasti kuin nykyinen UPM-Kymmene.
Tavallisesti yhtiön historian katsotaan alkaneen vuodesta 1871, jolloin Ab Walkiakoski sai alkunsa, tai vuodesta 1872, jolloin Kymin Osakeyhtiö perustettiin.
Ja jos oikein tarkasti tutkitaan, sitä ennenkin oli olemassa yhtiöitä, joita ilman nykyinen metsäyhtiö tuskin olisi yhtä iso ja kansainvälinen kuin millaisena se nykyisin tunnetaan.
UPM-Kymmenen fuusiot ovat tuskin vieläkään ohi, vaikka yhtiön nimi ei olekaan muuttunut sitten vuoden 1996. Uusimpana yhtiöön on sulautunut Myllykoski. Kauppa sai kilpailuviranomaisten hyväksynnän viime kesänä.
Samoihin aikoihin asiat nytkähtivät sen verran eteenpäin, että myös uusi keskusarkisto sai alkunsa.
Valkeakosken keskusarkisto perustettiin viime vuoden loppupuolella.
”Siihen asti UPM:llä oli kaksi tai kolme keskusarkistoa, riippuu vähän siitä, miten lasketaan”, Sirén kertoo.
Uuteen arkistoon tuotiin materiaalia Kuusankoskelta ja Valkeakoskelta sekä Helsingin pääkonttorissa sijainneesta arkistosta. Myös Myllykosken arkistot päätyivät Valkeakoskelle.
”Koko arkiston muutto oli haastava juttu. Hyllyjä tyhjennettiin samaan aikaan monessa eri paikassa. Paperit kuljetettiin Valkeakoskelle, ja hyllyjä alettiin saman tien täyttää tässä päässä. Sitten tyhjät hyllyt siirrettiin tänne, ja ne täytettiin taas jostain muualta tuoduilla papereilla”, Sirén kuvaa.
Siihen nähden, että kaoottisesta muutosta on kulunut vasta reilut puoli vuotta, arkistossa on siistiä. Tiedonhaku on tosin vielä hankalaa.
”Nyt käynnissä on luetteloiden päivitys. Kaksi kesätyöntekijää on palkattu tekemään uusia osoitetietoja.”
Sirén myöntää, että urakasta ei selvitä yhdessä kesässä. Vaikka hän muuten puhuukin sähköisen arkistoinnin puolesta, tässä tapauksessa sähköisen järjestelmän luominen olisi kohtuuttoman hankalaa.
”Paikalla olevat paperiset luettelot riittävät mainosti, kunhan ne ovat ajan tasalla.”
Mitä kaikkea UPM:n arkistosta sitten voi löytää? Vaikka mitä!
Yhdessä hyllyssä näkyy vanhoja pro gradu -töitä, toisessa henkilöstölehtien vuosikertoja. Arkistosalin takaseinällä on hyllykaupalla vanhoja työsopimuksia.
Sisäänkäynnin lähelle on koottu tilikirjoja.
Vanhoja metsätilakarttoja löytyy useasta paikasta. Voi vain kuvitella, miten paljon aikaa niiden laatiminen, piirtäminen käsin ja maalaaminen vesiväreillä on vienyt.
Entä mitä mahtavat sisältää mapit, joiden selkämyksessä lukee Nigeria?
On helppo uskoa, että historiaa opiskellut Sirén viihtyy arkistossa erinomaisesti.
Pari tuntia kestävän haastattelun aikana toimittaja ei onnistu kertaakaan esittämään kysymystä, johon Sirén ei muitta mutkitta vastaisi.
Hallussa ovat niin yhtiön kuin arkistoon tuotujen paperienkin historia.
Arkistolaki ei koske yritysarkistoja.
”Täällä säilytetään papereita yhtiön oman tarpeen ja muiden lakien vaatimusten mukaan”, Sirén kertoo.
”Esimerkiksi palkka- ja työsuhdetiedot on säilytettävä niin pitkään kuin työtodistus on annettava, siis kymmenen vuotta. Käytännössä on kuitenkin huomattu, että ne kannattaa säilyttää paljon pidempään.”
UPM:n keskusarkisto ei ole mikään museo. Sinne tulee jatkuvasti uusia papereita, ja vanhoista papereista luovutaan säännöllisesti. Kun paperi on lojunut arkistossa riittävän kauan, se ei enää kiinnosta asianosaisia.
Sen sijaan tutkijat saattavat kiinnostua siitä.
”Meillä käy yhdestä kahteen tutkijaa viikossa – siitä huolimatta, että tutkijoiden käyntejä on toistaiseksi yritetty rajoittaa, koska muutto on vielä kesken.”
Erityisen kiinnostuneita tutkijat ovat olleet valokuva-arkistosta.
Puolen miljoonan tai ehkä jopa miljoonan valokuvan kokoelma ei kata ainoastaan UPM:n vaiheita, vaan sinne on kerätty oikeastaan koko Suomen metsäteollisuuden historia.
Kaikki valokuvat on digitoitu, joten ne saa käyttöönsä helposti. Tosin myös niiden luettelointi on Sirénin mukaan pahasti kesken.
Tänä kesänä UPM:n keskusarkiston kokoelmat ovat saaneet täydennystä.
Alakerran halliin on tuotu vanhin Suomessa säilynyt paperikone, vuonna 1907 Myllykoskella käyttöön otettu.
”Kone oli käynnissä todennäköisesti vuoteen 1981 asti.”
Sen jälkeiset melkein 30 vuotta se oli säiden armoilla kylmässä hallissa. Kun kone tuotiin Valkeakoskelle, se mahtui rakennuksen ovista sisään juuri ja juuri.
UPM:n keskusarkiston virallisia avajaisia vietetään elokuun puolivälissä.
Silloin on avoimien ovien päivä, ja samalla yleisö pääsee ensimmäistä kertaa tutustumaan massiiviseen paperikoneeseen.
HELI VIRTANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
