Yhä useammat kaupat lahjoittavat hävikkiruuan
Hukkaan menevä ruoka tarkoittaa kaupoille liiketaloudellisia menetyksiä. Siksi niille on kannattavaa pitää ruuan hävikki mahdollisimman pienenä. Kauppaketjuista ainakin K-ryhmä, S-ryhmä, Suomen Lähikauppa Oy ja Lidl kertovat lahjoittavansa hukkaruokaa myös hyväntekeväisyyteen.
Tarkkoja lukuja ketjut eivät kuitenkaan kerro.
Esimerkiksi K-ryhmällä ei ole tarkkoja lukuja hävikistä, koska kauppiaat ovat yrittäjiä ja huolehtivat itsenäisesti jäteastioista ja hävikin hallinnasta.
S-ryhmän kauppojen hävikki vuositasolla on 1,8 prosenttia myyntivolyymistä, kertoo S-ryhmän marketkaupan suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen.
S-ryhmän mukaan heidän kaupoistaan ruokaa ei mene kaatopaikoille ollenkaan.
Ruokahävikin vähentämisessä ensimmäinen askel on ennakointi.
”Pyrimme tilaamaan tavaraa mahdollisimman oikean määrän, jotta hävikkiä ei syntyisi”, Lyytikäinen kertoo.
Esimerkiksi tietotekniikan kehitys on kyennyt laskemaan hävikkiruuan määrää.
”Meillä on ollut puolentoista vuoden ajan käytössä automaattinen tilaaminen, jonka avulla tilaamista on saatu tarkennettua”, viestintäpäällikkö Henna Laitio Suomen Lähikauppa Oy:stä kertoo.
Jos ruuan päiväys alkaa lähestyä, tuotteet laitetaan alennukseen. Esimerkiksi S-ryhmän ja Lähikauppojen kaupoissa alennus on 30 prosenttia.
”Lisäksi Alepa pääkaupunkiseudulla myy 60 prosentin alennuksella ilta-aikaan kello 21–23 ne tuotteet, joiden päiväys on vanhenemassa”, Lyytikäinen kertoo.
Ketjujen kertoman perusteella ruuan jakaminen hyväntekeväisyyteen on kasvava trendi.
”K-kaupat ovat lisänneet elintarvikkeiden lahjoittamista hyväntekeväisyyteen ja myös sunnuntaiaukioloaikojen laajeneminen on vähentänyt hävikkiä”, Ruokakeskon tiedottaja Otto Heinonen kertoo.
Hänen mukaansa K-ryhmän liiketoimintamalliin kuuluu, että kauppias voi itse päättää hyväntekeväisyyteen osallistumisesta.
Laition mukaan myös yhä useampi Siwa ja Valintatalo luovuttaa myynnistä poistettuja tuotteita hyväntekeväisyysjärjestöille, seurakunnilla tai muille ruoka-apua tarjoaville rekisteröityneille yrityksille.
Myös S-ryhmässä on huomattu kehityksen suunta.
”Osuuskaupoillamme on valtakunnan tasolla noin 300 ruoka-apukumppania. Määrä on kasvanut viimeisen vuoden aikana lähes sadalla uudella yhteistyökumppanilla”, Lyytikäinen puolestaan kertoo.
Suomen Lähikauppa Oy:n lisäksi myös Lidlissä ylijäämäruuan lahjoittamisesta sovitaan viestintäpäällikkö Pilvi-Sisko Riikosen mukaan paikkakuntakohtaisesti kirjallisella sopimuksella.
Ketjujen mukaan hyväntekeväisyyteen lahjoitetaan hyväkuntoisia, terveydelle vaarattomia tuotteita.
Keskosta hyväntekeväisyyteen lahjoitetaan elintarvikekelpoisia tuotteita. Jäteastiaan päätyvät terveydelle vaaralliset tuotteet, joiden kylmäketju on voinut katketa, pakkaus rikkoutua tai niiden viimeinen myyntiaika on mennyt, Heinonen kertoo.
Tuotteita myyvän kaupan lisäksi myös lahjoitettavia ruokatuotteita vastaanottavan tahon on noudatettava kylmäketjua ja Eviran ruoka-avun ohjeistusta.
Jos hyväntekeväisyys ei ole mahdollista, tuotteita voidaan hyödyntää myös esimerkiksi biokaasun ja etanolin valmistamisessa, Lyytikäinen kertoo.
Lidlistä tuotteita voi myös mennä eläinten rehuksi.
Silja Eisto
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
