VIERASKOLUMNI Ihana lumi
En ole talvi-ihminen – näin olen luullut. Talvet olen puskenut yrittäen olla ajattelematta viimaa ja pakkasta, jäätä ja pimeyttä. Jotenkin sitä on aina selvinnyt kevääseen.
Tämä talvi on tuntunut kuitenkin kumman lyhyeltä. Se alkoi vasta joulun tienoilla, mutta kylläpä se alkoikin rajusti. Myrskyt pimensivät kymmeniä tuhansia kotitalouksia, silmänräpäyksessä monet joutuivat palaamaan aikaan ennen sähköä. Hyvät neuvot olivat tarpeen. Olen varma, että jos pakkaset olisivat olleet kovemmat, ei kuolemiltakaan olisi vältytty.
Kummastusta herättää, että arktinen Suomi on näin huonosti varautunut poikkeukselliseen tilanteeseen. Kyseessä ei ollut todellakaan tsunami tai taifuuni, vaan pieni myrsky, jonka nimeä en enää edes muista, jos sillä nimeä olikaan.
Sähköyhtiöt korjasivat tuhoja viikkokausia yötä päivää, ja vasta korjaustöiden valmistuttua joku muisti, että onhan meillä puolustusvoimatkin ja järeää kalustoa.
Nyt totisesti oltaisiin voitu harjoitella todellisessa kriisitilanteessa. Mutta turha enää itkeä, kun maito on jo maassa. Ehkä ensi kerralla sitten.
Maallikkojärjellä myrskytuhojen välttämiseksi voitaneen tehdä ainakin kaksi asiaa: kaivaa kaapelit maahan tai sitten kaataa puut sähkölinjojen tieltä. Ensimmäinen lienee kalliimpi keino, mutta kenties se on pysyvämpi ratkaisu.
Yhden asian kriisi opettaa: kommunikointikanavana kännykkä saattaa olla susi. Parempi, jos talosta löytyy vielä lankapuhelinja ja tietysti vanha kunnon radio kaiken maailman iPadien ja iPodien selustaksi.
Oulun seudulla, jossa keskitalveni olen viettänyt, on vältytty kaaokselta ja katkoksilta. Vältetty on myös kovat pakkaset niin, että lumilinnankin tekoon Kemissä on päästy vasta hiljattain. Matkailu lienee kärsinyt jonkin verran, mutta nyt ainakin lunta on niin paljon, että siitä voi nauttia täysin siemauksin.
Olen oikein kummastellut itseäni, miten olenkaan viihtynyt lumen keskellä tänä talvena.
Olemme hiihtäneet, luistelleet ja potkutelleet pitkin Oulun ihania pyöräteitä. Ne on ainakin vielä jätetty hiekoittamatta, joten pulkkaa ja rattikelkkaa on voinut vetää pitkiä matkoja. Olen huhkinut lumitöissä päivittäin ja päivitellyt siinä hiljakseni kuntosaleilla hikoilevia. Menisivät hiihtämään tai lumitöihin avuksi naapuriin!
Puhtaan lumen katseleminen, sen työntäminen ja siinä kahlaaminen on kuin meressä liikkuisi. Lumi saa mielikuvituksen liikkeelle ja odotan hetkeä, jolloin teemme ensimmäisen lumiveistoksemme pihamaalle. Lumi hehkuu välillä sinisenä ja siinä on paljon timantteja. Lumi tuoksuukin hyvälle – ja maistuu.
Vaikka talvi on ollut miellyttävä, jopa ihana, huikaistun aina tammikuussa itätaivaalla kajastavasta kirkkaasta syvästä sinestä, niin tänäkin vuonna. Kevään enkelkuoro harjoittelee kaukana hiljaista sinistä sinfoniaansa.
Hiirenkorviin on kuitenkin vielä matkaa – talitintin titityyhyn hieman vähemmän. Hyvää alkanutta vuotta!
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
