Kotkassa teatterilla menee hyvin
KOTKA (MT)
Moni maakuntateatteri joutuu sinnittelemään talousongelmien kanssa, mutta Kotkan kaupunginteatterille kuuluu hyvää.
”Mekin elämme niukkuuden kanssa, mutta talous on tasapainossa ja katsojia mukavasti”, kaupunginteatterin johtaja Ilkka Laasonen kertoo.
”Teatterit elävät katsojista. Suomalaisteattereiden kohtalonkysymyksiä on, että meillä on sellainen katsojakunta, joka innostuu omasta teatteristaan ja sen toiminnasta.”
Talouden tasapaino edellyttää yhteiskunnan tukea, mutta myös teatterin omilla valinnoilla on merkitystä.
Kotkassa tuotantoja kautta kohden on maltillisesti, eikä täällä satsata esimerkiksi suuriin musikaaleihin. Pienessä teatterissa suurtuotannon kuluja on mahdoton kattaa, vaikka salit olisivat koko ajan täynnä.
Säästölinja sallii Laasosen mukaan kuitenkin myös taiteellisten riskien oton. Se vaatii kuitenkin kekseliäisyyttä.
”Jos 200 ihmistä haluaa nähdä Samuel Becketin klassikkonäytelmän, se voidaan toteuttaa esimerkiksi kevyempänä lukudraamana. Näin yleisö saa taide-elämyksen mutta kustannukset pysyvät kurissa.”
Pieni koko voi olla johtajan mukaan myös etu.
”Meillä suurikaan näyttämö ei ole mikään hehtaarihalli, joten meidän ei tarvitse kauheasti miettiä, kuinka se saadaan täyteen.”
Kotkassa teatteria on tehty jo yli sadan vuoden ajan. Kansainvälinen satamakaupunki on kautta aikojen ollut tunnettu elävästä kulttuuristaan. Esimerkiksi jazzmusiikin kerrotaan tulleen Suomeen juuri Kotkan kautta.
Teatteri tavoittaa keskimäärin 40 000 katsojaa vuosittain, mikä on hyvin noin 55 000 asukkaan Kotkassa.
Laasonen kehuu kaupunkia sen kannustavasta asenteesta teatteria kohtaan. Päättäjät ymmärtävät kulttuurin merkityksen koko alueen vetovoimaa lisäävänä tekijänä.
Aiemmin muun muassa Kajaanin kaupunginteatteria johtanut Laasonen tietää, mistä puhuu. Kajaanin-kaudellaan hän joutui, päinvastoin kuin nyt, puolustamaan teatteria huomattavia taloudellisia leikkauksia vastaan.
”Tänä päivänä yritykset katsovat tarkkaan, millä paikkakunnalla heillä on mahdollisuus saada koulutettua henkilökuntaa. Kulttuuripalveluilla on iso merkitys ajanvietto- ja harrastusmahdollisuuksien tarjoajana”, hän arvioi.
”Ei teatteri tietenkään mikään elinkeinotoimisto ole, vaan tehtävänämme on tuottaa iloa ja ajattelunaihetta seudulla asuville.”
Laasosen mielestä aktiivinen teatteri tekee sekä viihdettä että taidetta ja osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun. Erityisesti hän varjelisi taiteen tekemistä.
”Se on se oksa, joka käytännössä helpoiten taittuu talouspaineiden keskellä.”
Taiteelliset tuotannot ovatkin lähes hävinneet suomalaisista teattereista, sillä ne eivät välttämättä mene kaupaksi suurelle yleisölle. Osa katsojista niitä kuitenkin kaipaa. Klassikot ovat tärkeitä myös niiden tekijöille.
”On ammatillisen itsekunnioituksen kannalta välttämätöntä, että tekijät pääsevät osoittamaan rohkeutensa ja ryhtinsä.”
Teatterissa käynnistä on tullut aiempaa yksilöllisempää. Kun pitkään monet yritykset toivat työntekijöitään jopa bussilasteittain esityksiin, nyt jaossa on kulttuuriseteleitä, joiden käytöstä kukin päättää itse. Tämä vaatii teatterilta kykyä kilpailla laajan muun tarjonnan kanssa.
Pitkän linjan teatterintekijä korostaa teatterin avautumisen merkitystä. Tänä päivänä täytyy lähteä ulos omasta talosta ihmisten pariin.
”Ulostulo voi tarkoittaa muun muassa keskustelua näytelmistä ihmisten kanssa tai jopa yhteistyötuotantoja. Se on yksi tapa herättää kiinnostusta tätä työtä kohtaan mutta samalla myös mahdollisuus elävöittää ihmisten arkea.”
Yksi isoista haasteista on saada nuoret innostumaan teatterista. Kotkassa haasteeseen on nyt tartuttu palkkaamalla teatterikuraattori, joka tekee teatteria ja erilaisia tapahtumia nuorten kanssa.
Teatteri virkistää usein pienten kaupunkien kulttuurielämää myös muutoin. Moni näyttelijöistä toimii aktiivisesti esimerkiksi erilaisten kesäteattereiden tuotannoissa, Laasonen muistuttaa.
Valtion tukipolitiikan muutokset uhkaavat lisätä monen maakuntateatterin taloudellista kurimusta tulevina vuosina.
Laasonen kantaa huolta etenkin kiertuetoimintaa harjoittavien alueteattereiden pärjäämisestä. Suomessa on viisi alueteatteria, jotka toimivat harvaanasutuilla tai muuten vaikeakulkuisilla alueilla.
”Alueteattereita tarvitaan, sillä kaikilla suomalaisilla ei ole tasavertaisia mahdollisuuksia päästä taidenautintojen pariin edes nykyisin. Esimerkiksi talousahdingon kunnissa jätetään helposti bussi tilaamatta ja lasten teatterimatka tekemättä”, hän sanoo.
”Lastenteatterin kohtalo on erityinen huolenaihe. Lasten näytelmien tuotanto maksaa yhtä paljon kuin aikuisten, mutta lippujen hinnat on pakko pitää edullisina.”
TIINA TAIPALE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
