ES: Naamiomies kylvää ruuveja tielle Etelä-Karjalassa
Teille ja poluille levitetyt ruuvit puhkovat autonrenkaita Luumäellä.Ruuvien kylväjä piinaa autoilijoita ja muita kulkijoita Luumäen keskustaajama Taavetissa, kirjoittaa Etelä-Saimaa.
Poliisi on saanut ilmoituksen noin kymmenestä autosta, joiden renkaat ovat puhjenneet 16-millisiin, leveäkantaisiin ruuveihin. Etelä-Saimaan mukaan ruuveja on löytynyt myös jalkateiltä ja kuntopolulta. Ainakin yhden koiran tiedetään joutuneen ruuvin aiheuttaneen vamman vuoksi eläinlääkäriin.
Tekijää ei ole vielä tunnistettu, mutta lehden tietojen mukaan kyseessä on tummiin pukeutunut ja kasvonsa ainakin osittain peittänyt mies. Mahdollisesti samaan henkilöön uskotaan liittyvän myös viimeviikkoinen vaaratilanne, jossa kaupan ja koulutuskeskuksen lähistöllä liikkunut mies oli vahingoittanut auton maalipintaa jonkinlaisella teräaseella.
Kaakkois-Suomen poliisi tutkii tapausta. Tällä hetkellä rikosnimikkeenä on ainakin vahingonteko.
Etelä-Saimaa: Tuntematon mies kylvää ruuveja pitkin taajamaa Luumäen Taavetissa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
