Odotettavissa osaan Eurooppaa hyinen käänne ‒ esimerkiksi Espanjaan paikoin yli metrin lumikertymiä ja 20 asteen pakkasia
Loppuviikosta kireimmät pakkaset näyttäisivät piinaavan keskistä Eurooppaa, missä ovat paikoin edessä kuluvan talven kylmimmät hetket.Säähän on kuluvalla viikolla odotettavissa osassa Eurooppaa hyinen käänne, uutisoi Foreca.
Lämpötilat romahtavat varsinkin läntisessä ja eteläisessä Euroopassa. Välimeren maissa saakka lumisateet ja pakkaslukemat ovat mahdollisia.
Viikon puolivälissä Jäämereltä virtaa hyvin kylmää ilmaa aina Espanjaan ja läntiselle Välimerelle saakka. Kylmä ilmamassa tuo pakkasia ja lumisateita.
Pohjois-Espanjan vuoristoon odotetaan jopa yli metrin lumikertymiä ja paikoin lämpötila voi laskea Etelä-Euroopassakin –20 asteeseen viikon puolivälissä.
Loppuviikosta kireimmät pakkaset näyttäisivät piinaavan keskistä Eurooppaa, missä ovat paikoin edessä kuluvan talven kylmimmät hetket. Erityisesti Alppien ympäristössä pakkanen voi paukkua 20–30 asteessa.
Alppien hiihtokeskuksia piinannut lumipula on päättymässä kylmenevän sään ja lumisateiden myötä.
Sää kylmenee alkavalla viikolla laajalti läntisessä Euroopassa siten, että päivälämpötilat ovat jäämässä monin paikoin pakkasen puolelle. Pohjois-Espanjan ja Ranskan vuoristoisilla alueilla yön alin lämpötila voi romahtaa 20 pakkasasteen kylmemmälle puolelle. Pakkaslukemia voidaan yöaikana mitata aina Pohjois-Afrikassa saakka.
Jos jossain on tavanomaista kylmempää, niin fysiikan lakien mukaan jossain täytyy olla tavanomaista lämpimämpää, muistutetaan uutisessa.
Näin se menee tälläkin kertaa: kun Länsi- ja Lounais-Euroopassa värjötellään hyisessä talvisäässä, ohjautuu lämpö kuluvalla viikolla Pohjois-Afrikan itäisistä osista kohti Mustanmeren seutua ja itäistä Eurooppaa.
Esimerkiksi Bulgarian, Romanian ja Ukrainan alueella on paikoitellen jopa yli 15 astetta tavanomaista lämpimämpää.
Atlantin toisella puolella Yhdysvalloissa on paikoin kärsitty ennätyksellisen rajuista tulvista alkuvuodesta.
Pitkäkestoinen matalapainevyöry on kuitenkin helpottamassa ja alueelle odotetaan täyskäännöstä säätyyppiin. Esimerkiksi miljoonakaupungissa Los Angelesissa viimeiset sateen rippeet tulevat vielä maanantaina, mutta sen jälkeen ennusteissa näkyy pelkkää aurinkoa ja leppoisia tuulia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




