Yle: Suomalaisten elämänlaatua parantaisi eniten raha
Monilla suomalaisilla on rahasta pulaa, selviää Ylen Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.Ylen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan lähes joka kolmas on sitä mieltä, että tulojen nousu parantaisi elämänlaatua tällä hetkellä eniten.
Niillä, joilla on riittävästi rahaa, ei taas ole tarpeeksi vapaa-aikaa.
Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Jari Pajusen mukaan vastauksista näkyy, että ajat ovat hankalat. Erot vastaajien kesken ovat isoja.
"Pienituloiset kokevat tulojen nousun tuovan eniten helpotusta elämään. Yllättävää on kuitenkin, että 24 prosenttia sanoo, että lisääntyvä vapaa-aika toisi helpotusta."
Perussuomalainen
kaipaa isompia tuloja
Isommat tulot parantaisivat selvästi eniten perussuomalaisten kannattajien elämänlaatua. Peräti 53 prosenttia nimesi tulojen nousun eniten elämänlaatua parantavaksi.
Vastaavasti samalla tavalla ajatteli vain 22 prosenttia vasemmistoliiton ja 24 prosenttia vihreiden kannattajista. Tulojen nousu eniten elämänlaatua parantavana pyöri muiden puolueiden kannattajilla ja sitoutumattomilla 30 prosentin molemmin puolin.
Ehkä hiukan yllättäen työttömien vastaukset tulojen noususta eivät suuresti erotu. Työttömistä 33 prosenttia sanoo tulojen nousun parantavan eniten elämänlaatua. Uusi työpaikka sen sijaan parantaisi eniten elämänlaatua 66 prosentissa työttömien vastauksia.
RKP:n kannattaja lenkkeilee,
vasemmistolainen stressaa
Kuntoasioissa RKP:n kannattajien vastuksissa on selkeä ero muihin. Heistä vain 15 prosenttia arvioi fyysisen kunnon parantumisen parantavan eniten myös elämänlaatua. On mahdollista, että RKP:n kannattajilla on poikkeuksellisen hyvä kunto, sillä ero muihin on suuri.
Fyysisen kunnon parantumista toivovat eniten kristillisten kannattajat. Kristillisistä näin arvioi 35 prosenttia, kokoomuksen kannattajista sekä sitoutumattomista 32 prosenttia.
Vasemmistoliiton kannattajille taas stressi näyttäisi olevan todellisuutta. Peräti 32 prosenttia totesi stressin vähenemisen eniten elämänlaatua parantavana.
Kyselyn vastauksien mukaan tyypillisin stressaaja olisi 15–24-vuotias nainen, joka on kokopäivätöissä, asuu isossa kaupungissa ja kannattaa vasemmistoliittoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

