Maavoimat hankkivatkotimaisia traktoreita
ÄÄNEKOSKI (MT)
Maavoimien alueellisten joukkojen huoltotehtäviä hoidetaan jatkossa kotimaisilla Valtra-traktoreilla. Ensimmäiset traktorit luovutettiin Suolahden tehtaalta eilen.
Maavoimat tilasi Valtralta 106 traktoria kilpailutuksen jälkeen. Traktorit ovat N163 Direct -mallin liikennetraktoreita.
Hankintasopimuksen arvonlisäverollinen hinta on yli 14 miljoonaa euroa ja työllistävä vaikutus Suomessa noin 30 henkilötyövuotta.
Samassa yhteydessä hankitaan jokaiseen traktoriin SKJ-Rakennustekniikan perävaunu. Sen kaupan arvonlisäverollinen hinta on noin neljä miljoonaa euroa, työllistävä vaikutus yli 13 henkilötyövuotta.
Maavoimien operaatiopäällikkö prikaatinkenraali Petri Hulkko kehui nykyisten traktoreiden ominaisuuksia. Niillä pystyy kuormaamaan, purkamaan, hinaamaan ja siirtämään tavaraa.
Maavoimien huollon tarkastajan eversti Jussi-Petri Hirvosen mukaan traktoreita tullaan käyttämään esimerkiksi tykistön ampumatarvikkeiden vientiin suoraan asemaan. Kalustolla kuljetetaan myös vettä ja polttoaineita.
Jokaiseen traktoriin huittislainen SKJ-Rakennustekniikka toimittaa koukkutartuntalaitteella varustetun perävaunun. Sen on kyettävä lastaamaan, purkamaan ja kantamaan 16 tonnin painoinen kontti.
Yhtiön toimitusjohtajan Janne Survosen mukaan kaupan johdosta tuotantoon on palkattava lisää väkeä.
Valtra kouluttaa traktoreiden kuljettajat. Jo valmistusvaiheessa on huomioitu turvallisuus.
Esimerkiksi etukuormain on varustettu rikkoventtiilillä, joka estää kuormaimen putoamisen, jos letku särkyy, markkinointipäällikkö Jarkko Hyyrönmäki selvitti.
Kaupan syntyä edisti myös Valtran valtakunnanlaajuinen huoltoverkosto.
Eilen luovutetut traktorit menivät Panssariprikaatiin, Reserviupseerikoululle ja Jääkäriprikaatille. Tänä vuonna maavoimat saa 33 traktoria.
Loput tilauksesta toimitetaan vuosien 2014 ja 2016 välisenä aikana.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
