Muovikalvo helpottaa vanerin muotoilua
LAHTI (MT)
UPM:n vaneriteollisuuden uutuustuote, taivutettava Grada-vaneri, on puumuovikomposiitti, vaikkei sitä yleensä sellaiseksi kutsutakaan.
Vaneritehtaalla tavallisten koivuviilujen väliin ladotaan muovikalvo. Kun vanerilevyä lämmitetään 130 asteeseen, sitä voi taivuttaa uuteen muotoon.
Taivuteltavuus on helpottava edistysaskel käyttäjille, kertoo UPM Gradan vetäjä Mikko Tilli.
Tähän asti kaarevaa vaneria on pitänyt valmistaa työläästi viilu kerrallaan taivutellen.
Sovelluksia Tilli uskoo löytyvän ensiksi huonekaluteollisuudesta. Gradasta tehty jakkara voitti viime syksynä Slow wood -suunnittelukilpailun, jossa palkitaan teolliseen valmistukseen sopivia puutuotteita.
Gradasta voi tehdä onttoja rakenteita, joten taipuisaa vaneria voisi hyödyntää rakentamisessa kaapeleiden kotelointiin.
Onton tilan voi myös täyttää: vanerista on tehty levyjä, joiden sisälle on piilotettu luotisuojamateriaaleja.
UPM:n vaikein urakka on tehdä uutuus tutuksi.
”Emme voi myydä levyä levynä, vaan se pitää myydä ratkaisuna ongelmiin.”
Tehtävä ei ole helppo, sillä ostajakunta on hyvin pirstaloitunut. Euroopan huonekalumarkkinat ovat Tillin mukaan kooltaan 1,5 miljardia euroa, mutta materiaalitoimittajaa vastassa on 65 000 alan yritystä.
Grada valmistetaan Jyväskylässä kotimaisesta koivusta. Se on huomattavasti perusvaneria arvokkaampaa.
”Tämä on sellaista teknologiaa, jota kannattaa Suomessa tehdä.”
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
