Fortum alkaa jalostaa olkea ja puuta biokylissä – olki merkittävä raaka-aine maailmalla
Business Finland tukee 14,4 miljoonan euron hanketta.Fortum aloittaa kehityshankkeen, jossa maatalouden tähteistä ja puusta jalostetaan esimerkiksi tekstiilejä ja muita biotuotteita, joilla korvataan fossiilisia raaka-aineita.
Hankkeen kustannusarvio on 14,4 miljoonaa euroa, johon se saa Business Finlandilta merkittävän tuen.
Fortumin tavoite on yhdessä teknologiakumppaneiden kanssa luoda teollinen ekosysteemi, jossa biomassaa jalostetaan biokylissä yritysten välisenä yhteistyönä.
Olkea pidetään tärkeänä raaka-aineena, koska maailmanlaajuisesti merkittävä osa oljesta poltetaan sellaisenaan peltojen laidoilla, mikä saastuttaa ilmaa.
"Fortumin strategiassa haetaan kasvua uusilta alueilta ja meillä on merkittävää osaamista biomassan hyödyntämisestä jo kaukolämmön tuotannossa sekä kiertotaloudessa. Biomassa on maailman tulevaisuuden kannalta arvokas raaka-aine, josta voidaan valmistaa paljon nykyistä enemmän arvokkaita lopputuotteita", sanoo kehitysohjelmasta vastaava johtaja Risto Sormunen Fortumilta.
Fortum panostaa yritysten ja tutkimuksen yhteistyöhön . "Vain yhteistyöllä voidaan saada aikaan riittävän nopean mullistus, jolla on merkittävä vaikutus myös pohjoismaiselle biotalouden kehitykselle", projektipäällikkö Hanne Wikberg Fortumilta sanoo.
"Suomessa on valtavasti biotalouden osaamista, esimerkiksi biotalouden alalla on paljon start up -yrityksiä. Meidän tehtävämme on tuoda tämä osaaminen yhteen ja mahdollistaa kasvu kaupalliseen mittaan.”
Hanke on osa Business Finlandin Bio and Circular Finland -ohjelmaa, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta kiertotalouden edelläkävijä.
Jalostettava biomassa koostuu kolmesta osasta, selluloosasta, hemiselluloosasta ja ligniinistä. Perinteisesti vain selluloosa hyödynnetään korkean arvon tuotteissa, mutta Fortumin teknologioilla myös hemiselluloosa ja ligniini saadaan hyötytuotteiksi
Selluloosasta voidaan valmistaa tekstiilejä, hemiselluloosasta saadaan raaka-aineita elintarvikkeisiin ja kosmetiikkaan sekä ligniinistä liimoihin
Uutista korjattu 3.1.2019 klo 14:30: Business Finlandin tuki ei ole 14,4 miljoonaa euroa, vaan osa koko hankkeesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

