Selvitys: Suomalaisten lentopäästöt ovat asukaslukuun suhteutettuna toiseksi suurimmat maailmassa
Erot asukasta kohden lentämisestä syntyvissä päästöissä ovat rajuja.
Kun lentopäästöt suhteutettiin maan asukaslukuun, hieman kyseenalaiselle kärkipaikalle pääsi tai joutui Singapore. Kuva: Terhi Pape-MustonenSuomalaisten lentopäästöt ovat asukaslukuun suhteutettuna toiseksi korkeimmat maailmassa. Asia selviää liikenteen päästöjä tutkivan The International Council on Clean Transportation -järjestön tekemästä vertailusta.
Kokonaisuutena suurimmat lentämisestä aiheutuvat päästöt ovat selvityksessä olevien viime vuoden lukujen mukaan Yhdysvalloilla, Kiinalla, Isolla-Britannialla, Japanilla ja Saksalla.
Kun lentopäästöt suhteutettiin maan asukaslukuun, hieman kyseenalaiselle kärkipaikalle pääsi tai joutui Singapore, jonka päästöt olivat viime vuonna yli 1200 kiloa henkilöä kohden. Suomi on listalla toisena yhdessä Islannin kanssa tuhannen kilon hiilidioksidipäästöillä henkilöä kohden.
Erot asukasta kohden lentämisestä syntyvissä päästöissä ovat rajuja, sillä maailman maiden keskiarvo on 98 kiloa hiilidioksidia.
Matkustajalentoja koskevassa vertailussa oli huomioitu lennot, jotka lähtivät ja saapuivat kustakin maasta.
Selvitykseen pääset tutustumaan tarkemmin tästä. Selvityksestä kertoi ensimmäisenä Suomessa Yle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
