Britannian hallitus varoittaa uudesta koronasulusta koko Englantiin
Osassa Englantia on jo voimassa tiukkoja rajoituksia sosiaaliselle kanssakäymiselle.
Koulut ja suuri osa työpaikoista pysyisivät auki, mutta esimerkiksi hotellit, ravintolat ja baarit suljettaisiin. Lehtikuva/AFPBritannian terveysministeri Matt Hancock varoittaa hallituksen määräävän uudelleen laajan koronasulun koko Englantiin, jos epidemiatilanne edelleen pahenee. Hänen mukaansa sairaalahoitoon joutuneiden koronapotilaiden määrä on kaksinkertaistunut kahdeksan päivän välein.
BBC:n lähteiden mukaan muutaman viikon pituisista tiukoista rajoituksista saatetaan kertoa jo ensi viikolla. Koulut ja suuri osa työpaikoista pysyisivät auki, mutta esimerkiksi hotellit, ravintolat ja baarit suljettaisiin.
Osassa Englantia on jo voimassa tiukkoja rajoituksia sosiaaliselle kanssakäymiselle. Terveysministerin mukaan on erittäin tärkeää, että määräyksiä noudatetaan.
Israelissa oli perjantaina alkamassa jo toinen valtakunnallinen koronasulku, jonka on määrä kestää kolme viikkoa. Sulku alkaa juuri ennen juutalaisten uuden vuoden juhlaa Rosh Hashanaa ja sen ajaksi sattuu myös kaksi muuta uskonnollista juhlaa, Jom Kippur ja Sukkot.
Vaikka sulun oli määrä alkaa iltapäivällä, monet sen yksityiskohdista olivat vielä auki, ja määräyksiin tehtiin toistuvia poikkeuksia. Sulun aikana ihmisten ei muun muassa ole sallittua poistua kilometriä kauemmas omasta kodistaan. Poikkeuksena ovat ruoka- ja lääkeostokset sekä hautajaiset ja muut uskonnolliset juhlat.
"Meille ei enää jäänyt mitään vaihtoehtoja. Terveydenhuolto on hätätilassa. Yritimme parhaamme mukaan tasapainoilla terveydenhuollon ja talouden tarpeiden välillä", vakuutti pääministeri Benjamin Netanjahu.
Oppositio on arvostellut koronasulkua voimakkaasti. Vaikka hallituksen katsottiin selvinneen koronan ensimmäisestä aallosta hyvin, myös kansalaisten kiukku on koko ajan kasvanut.
"Talous on vapaassa pudotuksessa, ihmiset menettävät työnsä ja ovat masentuneita. Ja miksi? Ei minkään takia", kiivaili sulkua vastaan Tel Avivissa järjestettyyn mielenosoitukseen osallistunut Yael, 60, joka itsekin oli menettänyt koronan takia työnsä arkkitehtuuritoimistossa.
Israelissa on koronaviruksen seurauksena kuollut vajaat 1 200 ihmistä. Väkilukuun suhteutettuna kuolleita on miljoonaa asukasta kohti 127. Suomessa vastaava luku on 61.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
