Agra Facts: maatalouden tukipaketti EU:sta onkin 500 miljoonaa
Perjantaina maidontuottajien maanantain tukipaketin kooksi ennakoitiin 300 miljoonaa. Nyt summa nousi ja jäsenmaat saavat luvan maksaa 350 miljoonaa kansallista tukea päälle.
Maidontuotannon pitäisi olla nykyistä alempi EU:ssa vähintään vuoden, jotta markkinoilla olisi aikaa toipua kunnolla. Kuva: Markku VuorikariTorstaina maatalouslehti Agra Factsin lähteet kertoivat EU:n maidontuottajien saavan 300 miljoonan euron tukipaketin.
Lauantaina lehden tiedot kertoivat paketin kooksi 500 miljoonaa. Lisäksi maat saisivat luvan maksaa lisäksi yhteensä 350 miljoonaa euroa kansallisesti.
Tuki ei tule ilman ehtoja. 500 miljoonasta 150 miljoonaa olisi sidottu maidon tuotannon supistamiseen.
Loput 350 miljoonaa jaettaisiin jäsenmaiden kesken. Viime syksyn tukipaketissa Suomen osuus oli 10 miljoonaa. Silloin Suomi sai hieman kokoaan suuremman summan, koska on kärsinyt Venäjän asettamasta tuontikiellosta moni muita maita enemmän.
Pellervo ja Baltian osuuskunnat vaativat komissiota nytkin huomioimaan Venäjän viennin tyrehtymisen vaikutukset.
Torstaina oli tieto, että 300 miljoonaa suuntautuisi ainoastaan maidontuottajille. Vielä ei ole tietoa, onko 350 miljoonaa tarkoitettu vain maidontuottajille, mutta ilmeisesti kansallista tukea voisi maksaa myös muille tuottajille.
Yksityiskohdat selviävät maanantaina Brysselissä, kun maatalouskomissaari Phil Hogan esittelee tukipaketin EU:n maatalousministereille.
Agra Factsin mukaan tukisumma on elänyt loppuviikon aikana, sillä Hogan ja budjetista vastaava komissaari Kristalina Georgieva ovat neuvotelleet siitä ahkerasti.
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ei torstaina ottanut kantaa tuen suuruuteen ennen maanantain kokousta (MT 15.7.).
Hänen mukaansa esityslistalla on kaksi pääkohtaa. Ensinnäkin pohditaan, miten maidontuotannon kasvua rajoitetaan ja toiseksi, onko mahdollista tukea suoraan tuottajia ja mistä siihen saadaan varat.
Suomi toivoo maanantain päätöstä luvasta maksaa isompi osa tukia suunniteltua aiemmin. Tiilikainen piti lupaa todennäköisenä kesäkuussa.
Tukien aikaisempi maksu toisi rahat heti maatilojen käyttöön. Tukipaketin matka tileille kestää paljon kauemmin.
Suomi haluaisi myös, että EU tuplaisi 15 000 euron kansallisen de minimis -tuen. Hogan on lupaillut sitä, mutta virkamieslähteiden mukaan tuplaus on nyt vastatuulessa. Yksi syy vastustukselle on, että tuplaamisen valmistelu kestää komission mukaan 18 kuukautta.
Torstain juttu 300 miljoonan euron tuesta tässä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
