Adressi muutti Postin mielen – Timo Soinin mökkikylän kirjelaatikko palautetaan
Posti perusteli kirjelaatikon poistamista vähäisellä käytöllä. Kyläläiset keräsivät vastustavaan adressiin 57 nimeä.Kyläläisten adressin ansiosta Sastamalan Heinoon kylän kirjelaatikko palautetaan ainakin väliaikaisesti ennen kesää.
Sastamalan Heinoon kylällä asuva Marita Viitanen jätti adressin Postille Heinoon kylän kirjelaatikon palauttamiseksi 14. helmikuuta. Viitanen sai kerättyä adressiin 57 nimeä.
Kylän asukkaat ovat Viitasen mukaan olleet pahoillaan kirjelaatikon lähdöstä.
Joulukuussa Posti perusteli Heinoon kirjelaatikon poistoa sen vähäisellä käytöllä.
Heinoon kylällä sijaitsee muun muassa ulkoministeri Timo Soinin (sin.) kesämökki.
Postin Pirkanmaan ja Satakunnan aluepäällikkö Timo Honkasalo kertoo, että Posti sai adressin 16. päivä helmikuuta. Honkasalon mukaan asia käytiin läpi Postin alueellisessa johtoryhmässä.
"Siinä oli aika laajamittainen se pohja, ja siinä perusteltiin sillä, että kirjelähetyksiä lähtee päivittäin huomattava määrä", hän kuvaa adressin perusteluita.
Honkasalo huomauttaa, että päätös on kuitenkin ehdollinen. Kirjelähetysten määrää seurataan neljän-viiden kuukauden ajan.
"Jos se kertymä jää laimeaksi, laatikko otetaan pois", hän sanoo.
Jotta kirjelaatikko on järkevä pitää jatkossakin, tarvitaan siihen Honkasalon mukaan noin 20 maksullista lähetystä päivittäin.
Asiaa koskeva vastaus toimitetaan aluepäällikön mukaan asiakkaille lähipäivinä.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

