Kymppitonnin viemäröinti sai kupin nurin Kurikassa
Kari Yli-Nikkola sanoo muuttavansa pois kotitalostaan, mikäli ympäristölautakunnan päätös liittymispakosta vesiosuuskunnan viemäriverkkoon pysyy voimassa. Ympäristöviranomaisen mukaan päätöstä ei enää voi kumota.KURIKKA (MT)
Kurikkalainen maanviljelijä Kari Yli-Nikkola uhkaa muuttaa kotoaan, mikäli joutuu liittymään Tuiskulan vesiosuuskunnan viemäriverkostoon.
Kurikan kaupungin ympäristölautakunnan päätös velvoittaa Yli-Nikkolaa liittymään, mutta mies pitää hankkeen kustannuksia kohtuuttomina.
”Liittyminen maksaa 4 350 euroa ja osuusmaksu satasen, mutta kun täältä pitää kaivaa vielä oja kaivolle asti, on kysymyksessä kymppitonnin paukku”, hän arvioi.
”Kun kuulin ensi kerran jätevesiasetuksesta kymmenen vuotta sitten niin ajattelin, että hankin oman puhdistamon. Sille olisi kertynyt hintaa huomattavasti vähemmän. Mutta pidän kohtuuttomana vääryytenä sitä, että nyt minut pakotetaan liittymään vesiosuuskuntaan ja kunnan verkostoon.”
Yli-Nikkola anoi vuonna 2012 vapautusta jätevesiasetuksesta.
”Vuonna 2013 pyydettiin vastinetta, jonka annoin määräaikaan mennessä. Kesällä 2014 sitten tuli kielteinen päätös, jossa sanottiin, että on kaksi viikkoa aikaa tehdä oikaisuvaatimus Kurikan kaupungille, ja kuukausi aikaa valittaa Vaasan hallinto-oikeuteen”, Yli-Nikkola kertoo.
Kurikan kaupungin työntekijät olivat tuolloin kesälomalla, joten Yli-Nikkola ei tavoittanut asianomaista ympäristöviranomaista ennen kuin valitusaika umpeutui.
Kurikan kaupungin ympäristösihteeri Miia Veikkolainen kummeksuu Yli-Nikkolan toimintatapaa.
”Jos asiasta ei ole valitettu eikä haettu muutosta, päätökseen on tyydyttävä. Kurikan kaupunki ei ole muutoksenhakuviranomainen. Valitus olisi pitänyt suunnata Vaasan hallinto-oikeuteen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


