Moisiovaaraa kehitetään yhdessä
HYRYNSALMI (MT)
Hyrynsalmen kuntaan kuuluva Moisiovaaran kylä puhkuu elinvoimaa, vaikka ikärakenne puhuu toista. Kyläläiset haluavat kehittää kyläänsä yhdessä.
Palveluja kylässä ei juuri ole. Kauppa lopetettiin neljä vuotta sitten.
”Ensin kyläläisiä ei haitannut yli 30 kilometrin matka kauppaan Hyrynsalmelle, kun samalla pystyi muitakin asioita hoitamaan. Nyt ihmiset haluavat oman kyläkaupan”, toteaa Eila Takila.
Kylällä sijaitsee vielä alakoulu, jossa oppilaita on yhteensä 36.
Lähin yläkoulu on Hyrynsalmella ja lukio naapurikunnassa Suomussalmella.
Kyläkauppa on tarkoitus saada auki ennen lumen tuloa. Kyläyhdistyksen haaveissa kaupassa myydään yhdistyksen omassa leipomossa leivottuja tuotteita.
”Kyläkaupalta odotetaan paljon. Tärkeintä on, että porukalla olisi paikka, jonne pystyisi tulemaan. Yksinäisiä ihmisiä on paljon”, toteaa Eilan mies Kai Takila.
Leipomo on periaatteessa käyttövalmis, mutta yksityiskohtia pitää vielä hioa.
”Idea kyläyhdistyksen omasta leipomosta alkoi toteutua vasta muutamia kuukausia sitten. Otettiin mallia kuhmolaisesta Lentiiran kylästä, jonne oli suunnitteilla myös oma leipomo”, Eila kertoo.
Moisiovaaraan vedetään parhaillaan valokuitukaapelia, jonka odotetaan lisäävän palveluita.
”On suunniteltu, että Kajaanista alettaisiin pitää jumppatunteja meille täällä Moisiovaarassa. Jumppari olisi Kajaanissa ja sieltä tuleva kuva heijastettaisiin seinälle valokuitua hyödyntäen”, sanoo Kai.
”Vanhusten palveluissa sillä on paljon mahdollisuuksia. Myös kirkko on kiinnostunut pitämään hartauksia ja keskustelutilaisuuksia valokuidun välityksellä.”
ELINA HELMANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
