Pohjalaisveri nostaahuumorin pintaan
Rovaniemellä kasvanut Matti Aho oli vähällä seurata isänsä jälkiä ammatin valinnassa. Moni lappilainen muistaa Mauno Ahon Rovaniemen metsänparannuspiiriin pitkäaikaisena päämetsänhoitajana.
”Isä rakasti suota, niin minäkin.”
Eläinlääkärin opintie houkutti sittenkin enemmän. Aho pääsi kuskiksi, kun eläinlääkäriksi valmistuva isosisko Sara oli kesätöissä.
”Ajattelin, että tässä on homma josta tykkään.”
Ahon akateemisesti koulutetut vanhemmat tulivat pohjoiseen töihin Etelä-Pohjanmaalta. Kun pojalta kysyy juurista, hän osoittaa rannettaan.
”Tuosta kun otetaan veri, se on pohjalaisveri.”
Pohjalainen on tietysti itsepäinen, Aho sanoo. Hän kiittää vanhempiaan siitä, että he sallivat itsepäisyyden myös lapsilleen.
”Mitä se auttaa pohjalaista ruveta komentelemaan, siitä ei ole mitään hyötyä.”
Ahon oli helppo aloittaa Eviran pääjohtajana kymmenen kuukautta sitten. Hän oli pitkään ohjannut viraston toimintaa maa- ja metsätalousministeriön osastopäällikkönä.
”Kun tulin tänne, edessäni oli tulossopimus, jonka olin itse allekirjoittanut. Tulosohjaaja ei ehkä täysin selvästi ilmaissut ajatuksiaan, mutta onneksi tiesin, mitä hän tarkoitti.”
Ruokaturvallisuudesta vastaava mies viihtyy hellan äärellä varsinkin viikonloppuisin. Bravuureja ovat poronkäristys, lihapullat, madekeitto ja paella.
Lihansyöjä sai opetella myös vegaaniruokavalion, kun tytär ilmoitti siihen ryhtymisestä.
”Pitkään tehtiin kahta ruokaa, sitten vähän laiskistuttiin ja tehtiin vain yhtä”, kolmen jo aikuistuneen lapsen isä kertoo.
Aho kertoo Kuka kukin on -teoksessa harrastuksistaan. Niihin kuuluvat perhe, kuntoliikunta, kirjallisuus, epidemiologia ja tietokoneet.
”Vaimo vähän moitiskelee, kun luen aina englanninkielisiä tieteis- ja fantasiakirjoja.”
”Tykkään kyllä Ylävaaran Annista (Rosa Liksom) ja Katja Ketusta. Jouluna luin Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut ja pidin siitä kovasti.”
Aho lisää listalle vielä kirjailija Paula Havasteen, joka on hänen nuorin sisarensa.
Virkakauden alussa on Ahon mielestä viisainta olla hötkyilemättä.
”Pitää ensin olla selvillä omasta potentiaalista. Olen yrittänyt jarrutella, etten lähde liian äkkiä sohimaan.”
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
