Perussuomalaisiltaviimein oma kuntapaperi
Perussuomalaiset julkisti perjantaina ohjelmaraamipaperin puolueen kuntauudistuksesta. Liuskan mittaisessa asiakirjassa ei syvennytä uudistuksen yksityiskohtiin.
Suomen palvelukunnat -ohjelman valmistelijoina ovat toimineet kansanedustajat Jari Lindström, Reijo Tossavainen ja Ari Jalonen.
Edustajat korostivat, että ohjelmatyö on vasta kesken ja että se voi vielä elää valmistelun kuluessa. Tossavainen myönsi, että puoluetta on arvosteltu vaihtoehdottomuudesta, mutta ohjelmapaperi raottaa peruslinjaa.
Ohjelmaa on valmisteltu kuuntelemalla lukuisia asiantuntijoita. Tossavainen mainitsi, että useasti paras asiantuntemus on löytynyt yliopistojen sijaan kunnista, terveyskeskusten sisältä.
Perussuomalaisten mallissa kuntalaisten peruspalvelut järjestetään peruskunta–piirikunta-mallin pohjalta.
Peruskunta on keskeinen vaikuttaja ja piirikunta puolestaan vastaa laajempaa väestöpohjaa edellyttävien palvelujen järjestämisestä.
Jalonen valotti, että perussuomalaiset ei määritä kuntien tai piirien minikokoa. Yhteistyöstä päättävät lähtökohtaisesti kunnat.
Piirien määrä ja väestöpohja määräytyy ”alueellisten palvelutarpeiden mukaisesti”.
Piiri voi olla kokonainen maakunta, työssäkäyntialue tai muutaman kunnan muodostama alue.
Yhtenäinen malli ei kuitenkaan kelpaa kaikkialle Suomeen.
Puolue ei hyväksy minkäänlaista pakkoa.
Hallituksen esittämä malli perustuu jo olettamukseen, että kuntia pakotetaan sosiaali- ja terveyspalveluyhteistyöllä väkisin yhteyteen, edustajat perustelivat.
Perusterveydenhuolto yhdistetään ohjelmassa sairaanhoitopiireihin. Näin estettäisiin erikoissairaanhoidon hajoaminen, perustellaan ohjelmassa.
Puolue hyväksyy, että palveluja tuottavat sekä yksityiset toimijat että järjestöt.
Vaativimmista palveluista vastaisivat yliopistosairaalat.
Perussuomalaiset haluaa säätää lähipalvelulain, jossa määriteltäisiin palvelujen saavutettavuudesta erilaisissa ja erikokoisissa kunnissa.
Kansanedustajat eivät kertoneet tiedotustilaisuudessa, kuinka tarkasti palvelutasosta pitäisi lopulta laissa säätää.
Tiedotustilaisuudessa kansanedustajat olivat ensin haluttomia kommentoimaan oppositiopuolueiden esittämien kuntamallien yhteneväisyyksiä.
Tossavainen myönsi, että perussuomalaisten malli on muistuttaa keskustan kotikunta–maakunta-mallia, eivätkä mallit ole ”lähtökohdiltaan kovin kaukana toisistaan”.
”Kunnioitamme kunnallista itsehallintoa”, hän tiivisti.
Hänestä keskustan maakunta-käsite on edelleen epäselvä. Tossavainen katsoo, että puolueet voisivat tehdä yhteistyötä kuntapolitiikassa.
”Kun ohjelma on julkistettu, tulee ajankohtaiseksi keskustella yhteistyöstä.”
Etenkin vaalien jälkeen mahdollisissa hallitusneuvotteluissa kuntamallien näkemyksiä sovitellaan yhteen, hän arvioi yhteistyömuotoja.
Jalonen tosin kommentoi heti perään, että puolue on valmis yhteistyöhön kaikkien puolueiden kanssa.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
