Adventti odotuksen ja valvomisen aikaa

sana sunnuntaiksi

Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: ”Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.”

Opetuslapsilleen hän sanoi:

”Tulee aika, jolloin te toivotte näkevänne edes yhden Ihmisen Pojan päivän mutta ette saa nähdä. Teille sanotaan silloin: ’Hän on tuolla’, ja: ’Hän on täällä’, mutta älkää lähtekö minnekään, älkää juosko perässä. Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä.” Teksti: Luuk. 17: 20–24

”Ollos huoleton, poikas valveill’ on.” Kun huomenna, itsenäisyyspäivänä, nostamme siniristilipun salkoon, kiitämme isänmaasta ja niistä miehistä ja naisista, jotka ovat sen vapauden meille turvanneet.

Kun talvisota alkoi 75 vuotta sitten, Suomen kansa oli valveilla vaaran uhatessa. Rintamalla olleille miehille tuli tutuksi, mitä on valvominen.

Vartiopaikalla oli pysyttävä hereillä, silmät ja korvat auki. Teltassa kipinämikon tehtävänä oli valvoa ja huolehtia, että tuli palaa kaminassa ja lämpöä riittää yön kylmien tuntien yli.

Etulinjan korsussa nukkuvien oli varauduttava siihen, että keskellä yötä on lähdettävä, jos hälytys tulee ja vihollinen yllättää. Varusteiden piti olla kunnossa ja valmiina.

Kunnioituksella ajattelemme heitä, jotka jaksoivat silloin valvoa.

Valvomisesta ja odottamisesta meille puhuu adventtiajan sana. Seurakunta odottaa Herraa, joka on tulossa. Taistelukentällä valvominen oli varautumista siihen, ettei vihollinen pääse yllättämään.

Kristityn ihmisen valvominen ei ole uhkaavan vihollisen pelkäämistä vaan toivorikasta odottamista. Mieluisaa asiaa jaksaa odottaa ja valvoa mielellään. Valvominen ja Herran paluun odottaminen olivat ensimmäisille kristityille tärkeitä asioita. Miten lienee meille?

Sunnuntain teksti ravistelee hereille. Se muistuttaa siitä, että aikojen lopulla Jeesus on luvannut tulla takaisin. Hän itse korosti, että sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kuin Isä Jumala.

Meidän ei pitäisi kiinnittyä kaikessa tähän näkyvään maailmaan, sillä meidän aikamme tai tämän maailman aika voivat täyttyä. Elämää tulisi mitata lopusta käsin. Kun matkan päämäärä on selvillä, se antaa sisällön koko elämälle. Silloin ei ole varaa hukata kaikkein tärkeintä: iankaikkista elämää. Mikään ei voi olla niin tärkeää kuin perillepääsy.

Herran paluun odottaminen ei ole ahdistavaa, pelokasta valvomista, vaan kiitollisuutta Jumalalle jokaisesta elämän hetkestä. Se on Jumalan Pojan käsiin jäämistä. Ne kädet ovat naulojen lävistämät. Mutta niiden käsien varaan saa jättäytyä koko painollaan. Ne kädet jaksavat kannattaa heikkoa ja keskeneräistä kulkijaa.

Avaa artikkelin PDF