Norjassa kaksi naista kuoli salamaniskuun
Naiset olivat vuorilla voimakkaan myrskyn iskiessä.
Salamaniskuun kuolleet naiset olivat olleet Melshornet-vuoren huipulla Länsi-Norjassa. Alueella oli ollut voimakas myrsky. (arkistokuva) LEHTIKUVA / IIVO LINDQVISTSalamanisku on aiheuttanut kahden ihmisen kuoleman Norjassa, kertoi paikallinen poliisi Twitterissä sunnuntai-iltana.
Lisäksi yhden ihmisen kerrotaan loukkaantuneen vakavasti. Hänet on kuljetettu sairaalahoitoon.
Kolme naista oli ollut salaman iskiessä Melshornet-vuoren huipulla Länsi-Norjassa. Alueella oli ollut voimakas myrsky.
Asiasta uutisoi Suomessa aiemmin ainakin Ilta-Sanomat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
