Hamas vahvistaa panttivankien vapauttamisen alkavan maanantaiaamuna
Hamasin taistelijat eivät ole ilmoittaneet järjestön johdolle panttivankien luovutuksen tarkemmasta logistiikasta.
Äärijärjestö Hamas sanoo, että järjestön hallussa olevien 48 panttivangin vapauttaminen alkaa maanantaiaamuna. Kuva Gazan kaistalta. LEHTIKUVA/AFP.Äärijärjestö Hamasin edustaja Osama Hamdan sanoo, että järjestön hallussa olevien 48 panttivangin vapauttaminen alkaa maanantaiaamuna. Suurin osa panttivangeista on israelilaisia.
Hamasin taistelijat eivät ole ilmoittaneet järjestön johdolle panttivankien luovutuksen tarkemmasta logistiikasta.
Yhdysvaltain välittämän Israelin ja Hamasin välisen aseleposopimuksen mukaan Israel vapauttaa noin 2 000 palestiinalaisvankia Israelin vankiloista sen jälkeen, kun Hamasin ottamat panttivangit ovat palanneet Israeliin.
Hamdan kertoi, että vapautettavien vankien listasta neuvotellaan yhä. Hamasin mukaan nimilistan pitäisi olla valmis viimeistään sunnuntaiaamuna.
Hamdan lisäsi, että sopimuksen mukaan humanitaarisen avun toimittamista varten pitäisi avata viisi rajanylityspaikkaa. Lisäksi Gazan kaistan ja Egyptin välisen Rafahin rajanylityspaikan pitäisi avautua uudelleen keskiviikkona ja silloin myös rajanylitykset molempiin suuntiin sallittaisiin.
Italia on sanonut, että Rafahin rajanylityspaikka avattaisiin tiistaina EU:n tarkkailuvaltuuskunnan valvonnassa, ja paikalla olisi poliiseja Espanjasta, Ranskasta ja Italiasta.
Gazan aseleposopimus on tarkoitus allekirjoittaa maanantaina Egyptissä. Niin sanottua Gazan rauhanhuippukokousta johtavat Sharm el-Sheikhin rannikkokaupungissa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi, Egyptin presidentinkanslia kertoi lauantaina.
Viraston mukaan kokous pidetään maanantai-iltapäivänä ja siihen osallistuu johtajia yli 20 maasta. Osallistumisestaan ovat kertoneet muun muassa Britannian pääministeri Keir Starmer, Italian pääministeri Giorgia Meloni, Espanjan pääministeri Pedro Sanchez sekä Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja YK:n pääsihteeri Antonio Guterres.
Hamasin poliittisen toimiston jäsen Hossam Badran sanoi lauantai-iltana uutistoimisto AFP:lle, ettei järjestö osallistu sopimuksen allekirjoitusseremoniaan.
Toistaiseksi ei ole tietoa, osallistuuko Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu tilaisuuteen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



