Taiteilija ja viljelijäOsmo Rauhala onvuoden maaseutukasvo
Kuvataiteilija ja luomuviljelijä Osmo Rauhala on valittu vuoden maaseutukasvoksi 2014. Rauhala on kolmas Suomen Kylätoiminta ry:n maaseutukasvo-tunnustuksen saanut.
Rauhala on yksi kansainvälisesti tunnetuimpia kuvataiteilijoitamme. Hänen siteensä suomalaiseen maaseutuun näkyvät jo hänen elämäntavoissaan. Rauhala viettää kesät Suomessa sukutilallaan luomuviljelijänä ja talvet New Yorkin ateljeessaan Manhattanilla. Myös hänen taiteensa kuvastaa läheistä suhdetta luontoon.
Rauhala on ansiokkaasti osallistunut myös kylätoimintaan kotiseudullaan Pinsiössä. Perustamansa Strata ry:n kautta hän on saanut aikaan ympäristötaideteoksia, ja siten vaikuttanut alueen maansiirtotöiden vaurioittaman maiseman parantamiseen. Töitä on esitelty Rio de Janeiron ympäristökokouksessa.
”Paikallisuus on mahdollisuus, erityisesti ruuan tuotannossa. Suomea ei tunneta kansainvälisesti. Voimme tehdä Suomesta tunnetun puhtaan ruuan maan ja siinä erityisesti paikallisuus on eduksi. Kilpajuoksu luomutuotannon maabrändistä on jo alkanut, mutta vielä Suomi ehtii hyvin mukaan”, Osmo Rauhala kuvailee Suomen tulevaisuuskuvia.
Vuoden maaseutukasvo -tunnustus annetaan henkilölle, joka on ollut julkisuudessa myönteisesti esillä kylätoimintaan ja maaseutuun liittyvissä asioissa ja vahvistanut toimillaan tai esimerkillään maaseudun ja kylien kehittämisen profiilia sekä myönteistä julkisuuskuvaa ja tehnyt näin suomalaista maaseutuelämää tunnetuksi.
MT
Paikallisuus on
mahdollisuus, erityisesti ruuan tuotannossa.«
OSMO RAUHALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
