Kesäkuu oli viileähkö ja paikoin hyvin märkä
Sateita saatiin reippaasti. Eniten satoi Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa.
Maanviljelijä Heikki Salo piteli sadetta kesken rehun korjuun Haapaveden Ojakylällä 22. kesäkuuta. Kuva: Pekka FaliKesäkuu oli harvinaisen viileä vain lännessä, kertoo Ilmatieteen laitos (IL). Suuressa osassa maata oli 1–2 astetta tavanomaista viileämpää.
Päättynyttä kuukautta voi luonnehtia harvinaisen viileäksi lähinnä Pirkanmaalta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella.
Kuukauden keskilämpötila oli jopa lähellä pitkän ajan keskiarvoa Ylä-Lapissa ja Pohjois-Karjalassa.
Poikkeuksellista oli kuitenkin se, että vain kerran aiemmin 50 vuodessa on jouduttu koko maassa odottamaan hellerajan rikkoutumista näin pitkälle ohi juhannuksen.
Kuukauden ylin lämpötila mitattiin tämän viikon maanantaina. Varkaudessa ja Mikkelissä päästiin niukin naukin hellerajan yli, 25,4 asteeseen.
Vuonna 1987 helle koettiin vasta 6. heinäkuuta.
Alimmillaan mittarin lukema kävi kesäkuussa -3,5 asteessa Saana-tunturilla kesäkuun puolivälissä.
Sadetta kertyi runsaasti
Kuukauden sademäärä oli monin paikoin tavanomaista suurempi. Poikkeuksellisen runsaasti vettä kertyi IL:n mukaan Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa sekä Etelä-Lapissa.
Pyhäjärvellä satoi eniten, peräti 173 millimetriä. Suurin vuorokauden sademäärä nähtiin Vaasassa, kun 24. kesäkuuta mittareihin kertyi 58,6 milliä.
Sademäärät kuitenkin vaihtelivat Suomen kesälle ominaiseen tapaan huomattavasti. Niinpä tavanomaisia tai tavanomaista pienempiä sademääriä mitattiin maan itäosassa sekä Luoteis-Lapissa.
Viileä sää piti ukkoset loitolla
Ukkosia esiintyi touko-kesäkuussa huomattavan vähän viileän säätyypin takia.
Toukokuussa maasalamia mitattiin noin 350, joka on 2000-luvun alhaisin lukema. Toukokuun pitkän jakson keskiarvo on 8 500 maasalamaa, joten salamamäärä oli vain 4 prosenttia keskimääräisestä.
Kesäkuun salamamäärä, 3 700, on sekin pitkän ajan tilastojen kolmanneksi alhaisin. Vähiten salamoi 2007 kesäkuussa, 2 200 salamaa. Keskimäärin kesäkuussa esiintyy noin 35 500 maasalamaa.
Eniten salamoi kuluneen viikon maanantaina 29. kesäkuuta, kun helleraja oli lähellä: silloin mitattiin 560 maasalamaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

