Kauppa kärsiirikkidirektiivistä
Vuoden 2015 alussa voimaan tuleva EU:n rikkidirektiivi tulee näkymään teollisuuden kohonneina logistiikkakustannuksina.
Merikuljetuksissa käytettävän polttoaineen suurin sallittu rikkipitoisuus laskee tuolloin 0,1 prosenttiin.
Uusi rajoitus koskettaa erityisesti metsäteollisuutta, jonka tuotteista 90 prosenttia kuljetaan meritse.
Pelkästään metsäalalle direktiivi tuo noin 200 miljoonan euron vuosittaisen lisälaskun.
”Ei tällaisia enää jatkossa kaivattaisi”, huokaa sahayritys Kuhmo Oy:n toimitusjohtaja Lauri Nakari.
Rikkipitoisuuden rajoittaminen vaikuttaa myös muihin raskaan tavaran kuljetukseen nojaaviin teollisuuden aloihin.
Outokumpu Oyj:n ympäristöjohtaja Juha Ylimaunu pitää direktiiviä vanhentuneena jo syntyessään.
Teollisuus on onnistunut vähentämään rikkipäästöjään siinä määrin, että ”direktiivillä ei ole mitään tekemistä Itämeren ympäristön nykyisten ongelmien kanssa.”
Sivu 6
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
