Metsähallitus myy nyt pieniä palstoja pohjoisesta
Metsähallituksen tavoitteet maan myynnille muuttuivat viime syksynä sen jälkeen, kun niistä oli noussut mediassa kohu.
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) puuttui kehitykseen.
Metsähallitukselle asetettua tavoitetta kiinteistökaupan tuloista muutettiin. Lisäksi maan myyntiä päätettiin rajoittaa alle 100 hehtaarin metsätiloihin.
Valtion budjetissa linjattu lisätuloutustavoite kiinteistömyynnistä ei muuttunut, mutta pelkän myyntivoiton sijaan Metsähallitus tilittää metsäkaupoista valtion kassaan nyt koko kauppahinnan.
Metsähallitus saavuttaa näin saman tavoitteen aikaisempaa vähemmillä myynneillä, mutta samalla sen pääoma pienenee. Tasearvoltaan tämän vuoden kiinteistömyyntitavoite on enintään 15 miljoonaa euroa.
Vuosien 2014 ja 2015 aikana valtion on määrä saada yhteensä 25 miljoonaa euroa Metsähallituksen kiinteistöjen myynnistä.
Kiinteistöihin kuuluu muutakin kuin metsää: esimerkiksi rakennuksia ja rantatontteja. Metsähallituksen tulostavoite täksi vuodeksi on 121 miljoonaa euroa, josta 120 miljoonaa on määrä tilittää valtiolle ensi vuonna.
Metsähallituksen maakauppayhtiön Laatumaan johtajan Tuomas Hallenbergin mukaan muutos aikaisempaan on merkittävä.
”Nyt kyse on ennemmin kymmenien kuin satojen hehtaarien tiloista, mikä vastaa aika hyvin Suomen yksityismetsätalouden rakennetta ja kysyntää.”
Toisaalta ala ei laske merkittävästi, koska myytävää kertyy aiempaa enemmän Pohjois-Suomesta, missä metsän arvo on etelää alhaisempi.
Laatumaan maakauppapäällikön Perttu Finnen mukaan Metsähallitus myi viime vuonna noin 11 000 hehtaaria metsää. Tänä vuonna ala jäänee alle 10 000 hehtaarin. Myytävien tilojen keskikoko on noin 30 hehtaaria, joten yhteensä myyntiin kertyy pari–kolmesataa metsätilaa vuoden aikana.
Hallenberg korostaa, että yksityiset metsänomistajat hyötyvät metsätilojen myynnistä.
”On hyvä, jos voimme kehittää suomalaista metsänomistusta. Paikalliset saavat mahdollisuuksia lisätä metsäomaisuuttaan. Olemme turvallinen kauppakumppani.”
Kaikki tilat tulevat tarjolle Laatumaan verkkosivuille. Osa kohteista myydään lisäksi huutokaupat.com-palvelussa.
Metsähallitus myös ostaa maata muun muassa puolustusvoimien tarpeisiin.
Tähän sekä tilarakenteen kohentamiseen on varattu kuluvalle vuodelle viitisen miljoonaa euroa.
Aikaisemmin Metsähallitus laajensi aktiivisesti metsätalouttaan ostamalla metsätiloja, mutta nykyisin ostot rajoittuvat kiinteistöjen kehityksen kannalta tarpeellisiin kauppoihin.
HENRIK SCHÄFER
Metsähallitus
myi viime vuonna noin 11 000 hehtaaria metsää. Tänä vuonna
ala jäänee alle 10 000 hehtaarin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
