HK ennakoituloksen heikentyvän
Lihayhtiö HK Scan arvioi keskiviikkona annetussa tulosvaroituksessa, että yhtiön tämän vuoden liikevoitto ilman kertaeriä jää heikommaksi kuin viime vuonna. Aiemmin yhtiö oli ennustanut tuloksen paranevan.
Näkymien heikkenemisen kerrotaan johtuvan ennakoitua pidempään jatkuneista ongelmista vientimarkkinoilla ja alhaisista vientihinnoista.
Lisäksi erityisesti Suomessa huokeampien perustuotteiden kulutus on kasvanut merkittävästi suhteessa kalliimpiin arvo-osiin.
Yhtiö kertoo aloittavansa jälleen uuden, vuoden 2014 loppuun saakka ulottuvan konserninlaajuisen kehittämisohjelman.
Tavoitteena on yli 20 miljoonan euron vuosittainen tulosparannus sekä nettovelan määrän alentaminen yli 50 miljoonalla eurolla.
HK Scanilla on jo käynnissä tämän vuoden loppuun saakka ulottuva ohjelma, jossa tavoitellaan niin ikään yli 20 miljoonan euron vuotuista tulosparannusta sekä sitoutuneen pääoman merkittävää vähennystä. Yhtiön mukaan molemmat tavoitteet ylittyvät vuoden loppuun mennessä.
Lisäksi nyt käynnistetään koko konsernin kattava hanke, jonka tavoitteena on hyödyntää aiempaa tehokkaammin menestyksekkäimpiä tuote- ja pakkausratkaisuja sekä reseptejä eri maissa.
Myös tuotantokapasiteetin käyttöä yli markkinarajojen aiotaan lisätä.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
