Yle: Tutkijat löysivät uuden "salmiakkikissan" – mutaatio peräisin Keski-Suomesta
Suomalaisista maatiaiskissoista löydettiin uusi värivariantti. Erikoislaatuinen turkinväri on harmahtava ja muistuttaa suomalaisten rakastamaa salmiakkia.Suomalaiset tutkijat löysivät kissoista uuden värivariaation, joka kiinnostaa maailmallakin. Harvinaiseen geenimutaatioon on viitattu aiemmin epävirallisella nimellä ”Finnish mutation”.
Tuoreessa Animal Genetics -tiedejulkaisussa julkaistussa tutkimuksessa löydös varmennettiin ja se sai virallisesti nimekseen ”salmiak”.
Asiasta uutisoivat Suomessa ensimmäisenä Helsingin Sanomat ja Yle.
Salmiakkikissojen turkinväri ei ole pelkästään esteettinen ihme, vaan se on myös geneettisesti ainutlaatuinen.
Kissojen epätavallinen väri havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 2007 Petäjävedellä. Erikoisen värisiä kissoja loukutettiin eläinsuojeluyhdistyksen toimesta ja kun niitä sijoitettiin uusiin koteihin, mutaatio levisi myös muualle Suomeen.
Värityksen genetiikkaa alettiin selvittää tarkemmin vuonna 2019, ja tutkijaryhmä etsintäkuulutti salmiakkikissoja tutkimusta varten.
Tutkimusryhmän johtaja, professori Hannes Lohi Helsingin yliopistosta kertoo Ylelle, että Harmi-nimisen kissan verestä löydettiin mutaatio ensimmäisenä.
Lopulta 183 maatiaiskissan verinäytteen analysoinnin jälkeen löydettiin kaikkiaan viisi salmiakkikissaa ja kolme muuta kissaa, joilla oli sama mutaatio.
Värin taustalla on rakenteellinen muutos KIT-geenissä, joka liittyy eläimillä yleensä valkoiseen väritykseen.
Geenin epäiltiin aiheuttavan kissoilla lisääntymiskyvyttömyyttä tai kuuroutta, mutta toistaiseksi niitä tai muitakaan terveysongelmia ei ole suomalaisilta kissoilta havaittu.
Salmiak-variantin kissoilla on turkissaan liukuväritys, ja variantti voi olla kaikenvärisillä kissoilla. Niiden karvat ovat tyvestä tummia ja kärjestä vaaleita.
Yle: Tutkijat löysivät uuden ”salmiakkikissan”, joka on suomalainen erikoisuus
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




