Euroedustaja Korhola yhdistäisi kolme ilmastotavoitetta
EU:n ilmastotavoitteiden odotetaan selkiytyvän tällä viikolla. Suomalaisista europarlamentaarikoista ainakin Eija-Riitta Korholan (kok.) mielestä kolme tavoitetta pitäisi tiivistää yhdeksi.
Nyt voimassa ovat kasvihuonepäästöjen, energiatehokkuuden lisäämisen ja uusiutuvan energian tavoitteet. Varmana pidetään, että päästöjä vähennetään jatkossakin, mutta kaksi muuta tavoitetta voivat jäädä pois.
Korholan mielestä uusiutuvan energian investointituet ja syöttötariffit pitäisi lopettaa kokonaan.
Vihreiden Satu Hassin mielestä syöttötariffi tukee paremman tekniikan käyttöön ottamista ja laskee laitteiden hintoja.
”Esimerkiksi Saksassa tuesta puolet menee tavallisille perheille ja maatiloille”, Hassi sanoi.
Sari Essayahin mielestä on harmi, jos energiatehokkuus jää jalkoihin.
Istuva Euroopan parlamentti ehtinee tekemään päätöksiä ilmastotavoitteesta.
Istuvat mepit kertoivat perjantaina Helsingissä, miten Euroopan parlamentti valmistautuu loppurutistukseen ennen toukokuun vaaleja.
Kreikka ja pankkiunionista sopiminen aiheuttavat huolta vielä istuntokauden loppumetreillä.
”Heikkoja pankkeja pitää voida ajaa hallitusti alas”, Hassi linjaa.
”Mitä mahtaa olla pankkien taseissa? Ei tiedetä, mistä joudutaan ottamaan vastuuta”, Essayah pohtii.
Talouskriisin aiheuttama sosiaalinen kriisi voi edistää populismin nousua. Puheet vapaata liikkumista vastaan ovat lisääntyneet, arvioi Liisa Jaakonsaari (sd.).
”Vapaa liikkuminen ei ole ongelma, vaan se, että ihmiset joutuvat lähtemään köyhyyttä pakoon”, Jaakonsaari sanoo.
Pankkiunioni ei tule parlamentin käsittelyyn, vaan sitä valmistelee EU-komissio.
Tilaisuuden aikana kokoomuksen Alexander Stubb ilmoitti lähtevänsä ehdolle vaaleihin.
Mepit toivottivat Stubbin tervetulleeksi kisaan. Korholan mielestä Stubb on automaattisesti ehdolla myös EPP-ryhmän kärkiehdokkaaksi ja suomalaiseksi komissaariksi.
Muiden meppien mielestä Suomella pitäisi olla komissaariksi kaksi ehdokasta, mies ja nainen.
Jaakonsaaren mukaan Stubb tuo keskusteluun mukaan pohdinnan EU:n suunnasta.
”EU:n suunnasta on Suomessa puhuttu aivan liian vähän”, Jaakonsaari sanoo.
Keskustan Anneli Jäätteenmäen mielestä Suomen tulisi tavoitella sellaista salkkua, jolla olisi vaikutusta Suomelle tärkeisiin asioihin.
”Sellainen olisi esimerkiksi energiakomissaarin salkku.”
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
