Talvivaaranjätevedet jäävät lähijärviin
Talvivaaran lähivesistöjen pintavesien laatu on parantunut ja kaivosyhtiön päästöt pienentyneet, mutta pahiten saastuneiden järvien syvänteet ovat viranomaisten mukaan yhä suolaisia.
Puhtaamman pintaveden ja syvänteisiin kertyneen suolaisen jäteveden odotettiin sekoittuvan kevään aikana luonnollisen vesikierron kautta, mutta muutos järvissä on ollut selvästi odotettua pienempi.
Yhtenä keinona asian korjaamiseksi on kokeiltu suolaisen jäteveden pumppaamista ylös pintaveden joukkoon.
”Pelättyä happopiikkiä ei tullut, ja pumppaaminen on yksi vaihtoehto. Jos jotain tehdään, niin se tehdään harkiten. Mahdollista on myös se, että luonnon oma vesikierto parantaa tilannetta”, huomauttaa ympäristögeologi Ilkka Haataja Kainuun elykeskuksesta.
Sulfaatti- ja natriumpitoisuudet pintavesissä ovat vähentyneet mittauspisteestä riippuen 22–60 prosenttia. Pitoisuudet ylittävät kuitenkin yhä selvästi luonnollisen tason. STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
