Professori: Energiantuotanto on murroksessa
Tulevaisuudessa energiaa tuotetaan hajautetusti, minkä vuoksi uusiutuvat lähteet nousevat merkittävään asemaan.Suomalainen energiantuotanto on tullut murroskohtaan, arvioi kansainvälisen politiikan professori Pami Aalto Tampereen yliopistosta. Aalto ennustaa, että tulevaisuudessa energiaa tuotetaan isojen ydinvoimaloiden sijaan pienemmissä yksiköissä joustavasti kuluttajien käytön mukaan.
Aallon mukaan suomalainen energiantuotanto on perustunut teollisuuden tarpeisiin, ja markkinatilanne on nyt muuttunut. Hän uskoo, että ydinvoimaa korvataan tulevaisuudessa bio-, aurinko- ja tuulienergialla.
ET toivoo Fennovoiman voimalan toteutuvan
Energiateollisuus ry (ET) toivoo edelleen, että Fennovoiman voimalahanke saa hyväksynnän ja toteutuu omistajaselvittelyistä huolimatta. Sähköntuotannosta ja energiainvestoinneista vastaava johtaja Jukka Leskelä huomauttaa, että Suomi on parin viime vuoden aikana tuonut sähköä vuosittain kahden Fennovoiman edestä.
Vaje kasvaa sitä mukaan kun vanhoja hiilivoimaloita poistetaan käytöstä. Leskelä toivoo, että Fennovoiman omistajapohjasta löydetään poliittisia päättäjiä tyydyttävä ratkaisu, jotta suuri investointi voisi toteutua.
Fennovoiman tyyppinen voimalaitos tarvitaan. Olisi onnetonta, jos se kaatuisi muotoseikkoihin, Leskelä sanoo.
Leskelän mielestä omistuspohjaa olennaisempi asia rakentamislupahakemuksessa on Säteilyturvakeskuksen turvallisuustekninen arviointi. Fennovoima on Energiateollisuuden jäsen.
Leskelän mukaan investoinnit energiantuotantoon ovat jumissa seurauksena pitkittyneestä talouslamasta. Lisäksi tuetun tuotannon osuus on kasvanut viime vuosina jo noin 70 prosenttiin uusinvestoinneista.
"Seurauksena ilman tukia tuotetun sähkön markkina-asema heikkenee. Jos valtaosaa tuotantoinvestoinneista tuetaan, on vaikeaa investoida ilman tukia."
Uutista on täydennetty kello 14:20 Leskelän sitaateilla ja tiedoilla energia-alan investoinneista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

