Suomen ei pidä mennä Natoon
Vuoden 2011 eduskuntavaalien tuloksena keskusta jätettiin pienimmäksi oppositiopuolueeksi. Nyt on viimeinen tilaisuus miettiä, miksi näin kävi. Syy on se, että tänä vuonna ovat EU-vaalit ja ensi vuonna eduskuntavaalit.
Viime eduskuntavaalien tappio johtui siitä, että edellisissä hallituksissa oli tehty sellaisia päätöksiä, joita äänestäjät eivät voineet hyväksyä.
Tällä hetkellä kansainvälinen tilanne ja nykyisen hallituksen toimenpiteet ovat johtaneet siihen, että seuraavissa vaaleissa vain keskustapuolueen nouseminen johtavaksi hallituspuolueeksi voi pelastaa Suomen aseman.
Nyt valta on äänestäjillä ja nyt heidän pitää olla selvillä miten tähän tilanteeseen on tultu. Onko virallinen Suomi unohtanut menneisyytensä? Mistä syystä on unohdettu se, että vain erillissotia käymällä Suomi on saavuttanut ja säilyttänyt valtiollisen itsenäisyytensä? Tätä minä haluan kysyä etulinjan ryhmänjohtajana, joka taisteli kahdessa sodassa ennenkuin oli täyttänyt 19 vuotta.
Rauhan tilanteeseen päästiin sitten rakentamalla luottamukselliset suhteet Venäjään ja tässä työssä oli ratkaisevassa asemassa presidentit Paasikivi ja Kekkonen.
Venäjän johtaja Josif Stalin vaati aina rauhanneuvotteluissa, että Suomen puolesta pitää olla neuvottelijana Paasikivi, joka oli Venäjän ja sen kielen asiantuntija. Sotien jälkeen presidentti Kekkonen oli taas se henkilö, joka teki ratkaisevimman työn, että Suomi pystyi rakentamaan luottamukselliset suhteet Venäjän kanssa.
Tällä hetkellä oppositiopuolueena olevan keskustan on säilytettävä rauhallisuus ja maltti kaikessa toiminnassaan, sillä EU-politiikkakin on kokonaan hallituspuolueiden käsissä.
Nyt on toimittava niin, että äänestäjät voivat luottaa keskustaan seuraavissa vaaleissa, sillä äänioikeutetut suomalaiset seuraavissa vaaleissa ratkaisevat, onko keskusta seuraavassa hallituksessa vai ei.
Keskipohjanmaa-lehdessä (17.3.) puoluesihteeri Laaninen oli antanut lausunnon, että ”puolue julkistaa eurovaaliohjelmansa muutaman viikon kuluttua ja siinä ei oteta kantaa Nato-keskusteluun”.
Minun mielestäni tavallisen suomalaisen äänestäjän mielipiteen kannalta on kaikkein tärkeintä tietää ennen vaaleja, mikä puolue huolehtii siitä, että Suomen ja Venäjän raja säilyy rauhan rajana.
Minä olin huolestunut jo siitäkin, kun Ukrainan tilanteen johdosta alettiin puhua Norjan, Ruotsin ja Suomen puolustusliitosta. Jos tällainen tehtäisiin, niin Suomen itäraja olisi käytännössä Naton ja Venäjän raja, koska Norja on Naton jäsen.
Edellä kertomani perusteella esitän, että keskusta ottaisi EU-vaaliohjelmaansa maininnan, että se ei puolueena hyväksy Suomen liittymistä Natoon, sillä se olisi paras turvalauseke sille, että Suomen ja Venäjän raja säilyisi rauhan rajana ja keskusta kunnioittaisi presidentti Urho Kekkosen elämäntyötä.
Heimo Linna
sotaveteraani
ent. kansanedustaja ja ministeri
Mistä syystä on unohdettu se, että vain erillissotia käymällä
Suomi on saavuttanut ja säilyttänyt valtiollisen
itsenäisyytensä?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
