Kaivosten radioaktiivisuuden leviämisestä ei puhuta
Kaivoksia perustellaan työllistämisellä. Suurimmassa osassa Suomen malmioita on kuitenkin radioaktiivisia aineita, joiden kaivaminen, jauhaminen, liuottaminen ja läjittäminen aiheuttaa tuuli- ja vesieroosion takia radioaktiivisuuden leviämisen ongelman. Myös sivukivien ja rikastushiekan uusiokäyttö olisi radioaktiivisuuden levittämistä.
Radioaktiivinen aine hajoaa uusiksi radioaktiivisiksi aineiksi, joita sanotaan tytäralkuaineiksi, hajotessa syntyy radioaktiivista säteilyä.
Puoliintumisaika tarkoittaa aikaa, jonka kuluessa alkuperäisestä aineesta puolet on muuttunut uudeksi radioaktiiviseksi aineeksi, näitä uraanin erittäin myrkyllisiä hajoamistuotteita ovat torium, radium ja siitä radonin kautta syntyvät radioaktiivinen lyijy ja polonium.
Polonium tuli uutisiin, koska hitunen sitä riitti murhaamaan Litvinenkon Englannissa.
Hajoamisketjun viimeinen aine on tavallinen lyijy, joka sekin on myrkyllinen.
Uraanin ympäristössä on aina sen myrkyllisiä hajoamistuotteita.
Maapallon synty tapahtui noin 4,5 miljardia vuotta sitten. Tämä on suunnilleen uraanin puoliintumisaika.
Niinpä puolet uraanista on hajonnut alkuperäistä uraania vielä myrkyllisemmiksi tytäralkuaineiksi. Näitä ei pitäisi kaivaa esiin ja levittää ympäristöön. Uraani on vesiliukoinen, radium on herkästi vesiliukoinen, radon on jalokaasu.
Nuo ominaisuudet kertovat, että tytärnuklidien hallinta kaivostoiminnan yhteydessä ei onnistu, eikä esimerkkiä onnistumisesta ole. Tytärnuklidien hallintaa ei ole niin sanottu uraanin talteenotto. Ennen uraanin talteenottoa on tehtävä uraanin rikastus, Talvivaarassa se tapahtuu ns. kasaliuotuksena. Kasoihin jäävät uraanin tytärnuklidit ja kasojen läpi puhalletaan valtavat ilmamäärät.
Ympäristövaikutusselvitystä kasojen uraanin tytärnuklideista ei ole tehty.
Talvivaaran ympäristössä on sammalissa raskasmetallijäämiä kymmenien kilometrien säteellä metsäntutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan.
Haluatteko tällaista marjametsiinne?
Marjatta Näätänen
Helsinki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
