Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Sote-kiinteistöistä voi tulla kunnille painajainen

    Valtio vuokraa tilat alkuun, mutta jatkossa tyhjät tilat jäävät kuntien riesaksi.
    Maakunnan kiinteistöyhtiö vuokraa kuntien kiinteistöt kolmeksi vuodeksi. Tämän jälkeen niille voidaan myöntää valtionavustusta tai harkinnanvaraista korotettua valtionosuutta, kuuluu hallituksen linjaus.
    Maakunnan kiinteistöyhtiö vuokraa kuntien kiinteistöt kolmeksi vuodeksi. Tämän jälkeen niille voidaan myöntää valtionavustusta tai harkinnanvaraista korotettua valtionosuutta, kuuluu hallituksen linjaus. 

    ”Sote-kiinteistöt ovat kunnille painajainen. Terveysasemiin on panostettu miljoonia kuntalaisten rahoja, mutta arvatkaa, löytyykö niille ostajia?”

    Näin kyseli etelähämäläisen Lopen kunnanjohtaja Karoliina Frank Kuntaliiton talousristeilyllä viime viikolla.

    Lopellakaan terveyskeskus ei ole nykyaikainen, ja Frankin mukaan ”ei tarvitse edes ennakoida, että se ei vastaa maakunnan tarpeita”.

    Huoli kuului selvänä muistakin kunnista.

    Hallituksen linjauksen mukaan maakunta vuokraa kuntien sote-kiinteistöt 3–4 vuodeksi. Sen jälkeen ne jäävät velkoineen kunnan haltuun.

    Kunnilta ei siis siirry maakunnille omaisuutta, mutta kuntayhtymiltä kuten sairaanhoitopiireiltä siirtyy maakunnalle sekä kiinteistöt että irtaimisto, varat ja velat.

    ”Kuntaliiton näkemys on, että niin ei voi tehdä, vaan perustuslaki suojaa myös kuntayhtymien omaisuutta. Mutta toisenlaisiakin näkemyksiä on, ja perustuslakivaliokunta linjaa tämän”, Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen sanoi.

    ”Koskaan aiemmin ei tällaisia omaisuudensiirtoja ole tehty ilman korvausta ja se tietenkin huolestuttaa kunnissa ja kuntayhtymissä.”

    Konsultit ovatkin nyt kiivaasti liikkeellä, ja kuntayhtymissä pohditaan omaisuusjärjestelyjä, joilla kiinteistöistä pääsisi ajoissa eroon tai sen saisi pukattua maakunnalle palvelujen mukana.

    ”Monissa kunnissa on laitettu päät pensaaseen ja minultakin kysellään, että säilyyhän tämä oma terveyskeskus. Jos haluaa, vielä voi tehdä järjestelyjä. Riski on nähty alusta alkaen”, Koskinen kannusti.

    Kuntaliitto esitti ennen hallituksen linjausta, että kuntayhtymien rakennukset ja maapohja erotettaisiin tai että sote-kiinteistöjä hallinnoimaan perustettaisiin maa- tai valtakunnallinen yhtiö, jotta kiinteistöjen kustannukset eivät jäisi kunnille. Ideat eivät näytä kelvanneen hallitukselle, mutta Koskisen mukaan toivo elää.

    Sote-kiinteistöistä on tehty riskianalyysi. Tulos on maaseudun pikkukunnille karua luettavaa.

    Riskit kasaantuvat pienelle osalle kuntia. Isoin riski kohdistuu taantuvien kuntien laitos- ja vanhoihin avopalvelurakennuksiin. Jatkokäyttöä saattaa löytyä kiinteistöille, jotka ovat nykyaikaisia ja sijaitsevat kasvavassa ja kaupunkimaisessa kunnassa. Sen sijaan taantuvat ja haja-asutusalueet saavat varautua kummitustaloihin.

    ”Käsiin jää niitä kiinteistöjä, joita ei tarvita. Papereissa lukee, että jotenkin autetaan, mutta tuleeko lupauksien lisäksi myös konkretiaa? Kohtuullisen iso riski on olemassa”, Koskinen sanoi.

    Sote-käytöstä vapautuvien kiinteistöjen arvoksi on arvioitu yli 700 miljoonaa euroa ja niiden vuotuisiksi ylläpitokustannuksiksi 7–8 miljoonaa euroa. Kunnat omistavat sote-kiinteistöjä reilun neljän miljardin euron arvosta.

    Frankin mukaan kuntapäättäjät eivät ole sisäistäneet raha-asioita muutenkaan. Vain kourallinen ymmärtää, kuinka radikaalisti verotulorahoitus muuttuu. Lopella veroprosentti putoaa 21:stä yhdeksään ja rahamäärä 25 miljoonasta alle 14 miljoonaan.

    ”Asia on ihan mielettömän merkityksellinen. Kuntaa on rakennettu verotuloilla ja investointitaso on määritelty isommalle tasolle ja velalle. Nyt talouden realiteetit ohitetaan tai niitä ei ymmärretä, ja se näkyy jopa hysteerisenä rakentamisvimmana.”

    Frankin karsisi kovalla kädellä vanhoja hallintorakenteita ja keventäisi päätöksentekoa.

    ”Pitää päästää irti puolustamisesta ja vanhan säilyttämisestä, katsoa asioita ihan uudesta kulmasta ja uskoa, että yritykset pelastaa sote on hukkaan heitettyä energiaa.”