Keskustan odotetut ministerinimet selvillä: Jari Leppä jatkaa maa- ja metsätalousministerinä ja Mika Lintilä valittiin kirstunvartijaksi
Antti Kaikkonen aloittaa puolustusministerinä. Torniolainen Katri Kulmuni on elinkeinoministeri.
Painava valtiovarainministerin salkku meni Keski-Pohjanmaalle, toholampilaiselle Mika Lintilälle. Kuva: Hanna LinnoveKeskusta on valinnut ministerinsä Antti Rinteen (sd.) johtamaan viiden puolueen hallitukseen. Keskustan puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä päättivät yksimielisesti hallitukseen menon puolesta keskiviikkona.
Puolueen ministerinimet olivat ennakkospekulaatioiden mukaisia. Valtiovarainministerin paksun rahakirstunvartijan salkun ottaa toholampilainen Mika Lintilä.
Elinkeinoministeriksi valittiin torniolainen Katri Kulmuni. Puolustusministerinä toimii keskustan puheenjohtajakilvan ennakkosuosikki Antti Kaikkonen Tuusulasta.
Tärkeällä maa- ja metsätalousministerin postilla jatkaa Juha Sipilän hallituksen tapaan Jari Leppä Pertunmaalta.
Tiede- ja kulttuuriministerin tehtävään valittiin turkulainen Annika Saarikko. Hänen perhevapaansa aikana tehtävässä sijaistaa entinen hiihtosuunnistuksen MM-mitalisti Hanna Kosonen, joka on ensimmäisen kauden kansanedustaja Savonlinnasta.
Keskustan uuden puheenjohtajan valinta voi tuoda muutoksia ministeripaikkoihin syksyllä. Puolueen ehdokas puhemieheksi valitaan eduskuntaryhmän kokouksessa. Matti Vanhanen on vahva kandidaatti tehtävään.
Keskustan ministerivalinnat teki puoluehallituksen, eduskuntaryhmän ja meppidelegaation yhteiskokous Juha Sipilän ehdotuksesta. Aiemmin ministerinsä ovat valinneet SDP, RKP ja vihreät. Vasemmistoliiton on määrä tehdä omat ministerivalintansa myöhemmin tänään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
