Pehmopaperien käytön kasvu nostaa lehtisellun kysyntää
Havu- ja lehtisellun hinnat ovat poikkeuksellisen lähellä toisiaan. Molemmista maksetaan noin 600 euroa tonnilta, maailman sellu- ja paperikauppaa seuraava Foex kertoo.
Lehtisellun kysyntä on kivunnut ylöspäin lähes koko alkuvuoden. Aasiassa ja Yhdysvalloissa valmistetaan entistä enemmän pehmopapereita, mikä siivittää hinnan nousua. Euroopassa pehmopapereita tuotetaan yhtä paljon kuin aikaisemminkin.
Havusellun hintakehitys on alkuvuonna ollut lehtisellua tasaisempaa. Mutta siinä missä lehtisellun hinta on noussut, havusellun on laskenut. Tilanteeseen on reagoitu, ja havusellun tuotanto on supistumassa.
Foexin mukaan valkaistua kemikuumahierrettä valmistavia tehtaita suljetaan lähikuukausina. Siperian Bratskiin rakennetun sellutehtaan tuotannon käynnistämistä on jo lykätty joulukuuhun, eikä sieltä siten tule sellua markkinoille ennen ensi vuotta.
Selluntuottajat ovat ilmoittaneet aikeistaan korottaa hintoja lokakuussa. Kiinassa sellun hinta on jo kääntynyt nousuun.
Paperien hinnat heilahtelevat sellun hintoja vähemmän.
Aikakauslehtipaperin tuottajat ovat kuitenkin tiukan paikan edessä, kun aikakauslehtipaperin kulutus laskee tasaisen varmasti.
Sanomalehtipaperin käyttö taas vähenee monestakin eri syystä, Foex kertoo.
Ensinnäkin sanomalehtien määrä vähenee. Toisekseen edelleen ilmestyvissä sanomalehdissä on entistä vähemmän sivuja tai lehdet ovat muuttaneet sivukokonsa broadsheetista puolta pienemmäksi tabloidiksi.
Paperilaatujen kysyntä laskee siitäkin huolimatta, että mainonta lisääntyy. Foexin mukaan sähköiset viestimet ovat hyötyneet mainonnan kasvusta eniten.
Suomessa mullistukset näkyvät muun muassa paperikoneita valmistavan Metson toiminnassa.
Yhtiö ilmoitti viime viikolla käynnistävänsä yt-neuvottelut. Ensi vuoden alkupuolella Jyväskylästä, Järvenpäästä, Tampereelta, Raisiosta, Juankoskelta ja Valkeakoskelta irtisanotaan jopa 630 henkilöä. Noin 150 irtisanottavan tehtävät ulkoistetaan.
Metson koko henkilöstö, noin 3 500 henkilöä, saattaa joutua lomautetuksi.
Metson tiedotteen mukaan hienopaperin käytön väheneminen on seurausta sähköisen viestinnän yleistymisestä. Foex huomauttaa, että toimistoissa käytettävän hienopaperin kysyntä laskee aina, kun talous taantuu ja työttömyys lisääntyy.
Metsolla ollaan kuitenkin toiveikkaita. Vaikka painopaperikoneet eivät käy kaupaksi, keskisuuria kartonkikoneita ostetaan maailmalla kiivaasti.
HELI VIRTANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
