Tietoliikennevika katkoi tv-lähetyksiä koko maassa – muun muassa Ylen, MTV:n ja Nelosen lähetykset pimenivät
Korjaustyöt ovat käynnissä.Tietoliikennevika on haitannut Digitan televisiolähetyksiä koko maassa. Lähetykset ovat edelleen poikki neljältä kanavalta, jotka ovat Free, TLC, Kutonen ja Vitonen.
Aiemmin katkos koski myös A-kanavanipun kanavia, joihin kuuluvat Yle, MTV ja Nelonen.
Digitan mukaan katkos alkoi noin puoli yhdeksältä aamulla, ja A-nipun kanavat palautuivat hieman aamuyhdeksän jälkeen.
Viestinnästä ja markkinoinnista vastaava Digitan johtaja Minna Flink kertoo, että korjaustyöt ovat parhaillaan käynnissä. Neljän yhä pimeänä olevan kanavan osalta häiriön kestosta ei ole arviota.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

