hepatiitti a
Vanhalta nimeltään tarttuva keltatauti.
Yleinen huonon hygienian maissa. Euroopassa tartuntavaara on keskisuuri Turkissa, Itä-Euroopan maissa, myös
Baltiassa ja Balkanilla.
Virusta erittyy runsaasti ulosteeseen jo viikko ennen
sairauden oireita ja noin viikon ajan keltaisuuden alusta.
Tartunnasta ensioireisiin on 15–50 vuorokautta. Sairaus
alkaa äkillisesti, yleensä
ensimmäisinä oireina ruoka-
haluttomuus ja pahoinvointi. Sairastuneella on myös
kuumetta ja vatsakipua. Iho ja silmän kovakalvot muuttuvat keltaisiksi muutaman päivän kuluttua ensioireista.
Pienillä lapsilla usein täysin oireeton. Vakavan maksa-
tulehduksen riski lisääntyy iän kasvaessa; tauti johtaa erittäin harvoin kuolemaan.
Tauti parantuu itsestään, mutta aikuisella toipuminen voi viedä kuukausia. Sairastunut ei jää koskaan taudin kantajaksi. Hepatiitti A:han ei ole täsmälääkitystä.
Rokotus antaa hyvän suojan.
Matkoilla kädet kannattaa pestä aina wc:ssä käynnin
jälkeen ja ennen ruokailua.
Kypsentämättömän ruuan ja erityisesti raakojen äyriäisten syömistä kannattaa välttää. Pullotettu juomavesi on hyvä ostaa kaupasta. Ravintoloissa ja kahviloissa juomiin ei kannata pyytää jääpaloja.
Lähde: THL
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
